Parsakausi alkaa nyt olla parhaimmillaan, joten olenkin syönyt parsaa vähintään kerran viikossa. Tällä kertaa tein simppelisti keitettyjen parsojen seuraan marinoituja jättikatkarapuja. Parsat maustoin vain suolalla ja sitruunamehulla, jotta jättikatkarapujen…
Tämän Lähi-idästä inspiraationsa saaneen salaatin idea tuli tabboulehista, johon käytetään yleensä bulguria, mutta halusin käyttää tähän kaapin perukoilla kummittelevan quinoapussin pois. Quinoan lisäksi salaattiin tuli uunissa ihanan makeaksi paahdettua…
Tämän kesän kalastuskausi on avattu ja verkkoon uineesta hauesta tehtiin tietysti pitkästä aikaa haukipihvejä! Olen aiemmin tehnyt haukipihvejä vähän perinteisempään tyyliin, mutta tällä kertaa päätin luoda pihveihin thaimaalaista makumaailmaa…
Viime kesänä Turun Blankossa syömäni lammaspasta jäi kummittelemaan mieleen ja päätin tehdä vastaavanlaista kotonakin. Olin vähän pettynyt Blankon pastaan, vaikka annoksen idea oli mainio: lammasta, punaista pestoa, rucolaa, parmesaania…
Sinisimpukkakausi vetelee viimeisiään, se kun päättyy huhtikuun loppuun, joten olihan niitä vielä ehdittävä syömään. Syön sinisimpukkani useimmiten liemessä höyrytettyinä, mutta tällä kertaa halusin kokeilla gratinoituja simpukoita. Gratinoiduissa simpukoissa ei…