salaatit/ Yleinen

Helppo caesar-salaatti pekonilla

Valitsen usein ravintolassa syödessäni caesar-salaatin, sillä hyvin tehtynä se on mielestäni erinomainen salaatti. Teen kyseistä salaattia välillä myös kotona, mutta en ole muutaman kokeilunkaan jälkeen löytänyt vielä täydellistä reseptiä tuolle niin ihanalle kastikkeelle. Vinkkejä hyvistä kastikeresepteistä otetaan siis vastaan! Tämä resepti on arkeenkin sopiva, nopeasti valmistuva versio salaatista, jossa on käytetty kastikkeena valmista Felixin caesar-salaatinkastiketta. Kyseinen valmiskastike on mielestäni ihan kohtuullisen makuista, mutta etsin toki edelleenkin reseptiä sille täydelliselle versiolle kastikkeesta, yleensä kuitenkin itse tehty on aina parasta! Sen verran olen tarkka caesar-salaattini kanssa, että siihen voi laittaa vain yhtä lisuketta kerrallaan, esimerkiksi pekonia, kanaa tai jättikatkarapuja. Sen sijaan esimerkiksi tomaatti tai oliivit eivät mielestäni kuulu tähän salaattiin ollenkaan!

Caesar-salaattiin käytetään jotain rapeaa salaattia, alunperin roomansalaattia, mutta muukin rapea salaatti käy. Minulla oli tällä kertaa jäävuorisalaattia. Krutonkien tekeminen itse on helppoa ja ne maistuvat paljon paremmille kuin kaupasta valmiina saatavat. Krutonkien tekemiseen voi käyttää mitä tahansa kaapista löytyvää, vähän vanhaakin vaaleaa leipää. Itse suosin usein täysjyväpaahtoleipää. Salaatin pitää olla kostea kastikkeesta ja parmesaania pitää olla paljon! 


Caesar-salaatti pekonilla 

2 ruukullista salaattia
pekonia
vaaleaa leipää
oliiviöljyä 
suolaa
pala parmesaania
caesar-salaatinkastiketta

Pese salaatinlehdet huolellisesti ja revi ne pienemmiksi paloiksi kulhoon. Ruskista pilkottu pekoni rapsakaksi paistinpannulla ja nosta se sitten talouspaperin päälle, jolloin ylimääräinen rasva imeytyy paperiin ja pekoni pysyy rapeana. Leikkaa vaalea leipä muutaman sentin kokoisiksi paloiksi. Laita leivänpalat pannulle pekonista irronneen rasvan sekaan ja pirskota päälle oliiviöljyä ja suolaa.  Anna leipien ottaa vähän väriä ja rapeutua krutongeiksi. Sekoita kastike salaatin joukkoon, raasta päälle parmesaanilastuja ja lisää lopuksi krutongit sekä pekoni. Nauti heti!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi