alkupalat ja pikkusuolaiset/ lisukkeet

Sieni-pekonipavut

Koska viime syksyn suuresta suppilovahverosadosta on vielä paljon kuivattuja sieniä käyttämättä ja vanhat sienireseptini alkavat tylsistyttää, olen kehitellyt uusia sienireseptejä. Tämä on varsinainen arjen pikaruoka, joka toimii niin lisukkeena kuin kevyenä lounaanakin. 

Sienet, pavut ja pekoni toimivat hienosti yhdessä, eikä ruoka mielestäni jäänyt kaipaamaan mitään lisää, mutta halutessasi voit tarjota tätä myös pihvin tai kalan lisukkeena. Tämän ruoan valmistuksessa ei tarvitse jäädä odottamaan pitkiä kypsytysaikoja, sillä kaikki on hetkessä kypsää ja valmista. Ja kaiken lisäksi maistuu tosi herkulliselta! 

Sieni-pekonipavut

kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
puolikas paketti pekonia
paketti haricot-papuja
2 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
voita paistamiseen

Liota kuivattuja sieniä kylmässä vedessä vähintään 15 minuuttia. Kaada sitten vesi pois (tämän voi käyttää myös esimerkiksi risoton liemenä tai kastikkeen pohjana), puristele enin vesi sienistä. Pilko sieniä sitten vähän pienemmiksi paloiksi.

Pilko myös pekonit pieniksi paloiksi, huuhtele pavut ja poista niistä tarvittaessa päät. Viipaloi valkosipulin kynnet ohuen ohuiksi viipaleiksi. Laita pavut pariksi minuutiksi kiehumaan hyvin suolattuun veteen.

Laita paistinpannu liedelle ja paista ensin pekonit rapeiksi. Lisää sitten pannulle nokare voita ja sienet sekä pavut. Anna sienten ja papujen saada hieman väriä pintaansa, lisää siten valkosipulin kynnet. Anna valkosipulin kynsien pehmentyä pannulla hieman, lisää sitten vielä nokare voita ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi