syksy/ Yleinen

Uuniomenahillo

Monessa blogissa on nyt alkusyksynä pyörinyt uuniomenahillon resepti, joka helppoudellaan suorastaan kutsui kokeilemaan. Omenat vain pestään ja pilkotaan ja isketään sokerin sekä mahdollisesti mausteiden kanssa uuniin kypsymään. Kun omenat ovat pehmenneet, ne soseutetaan hilloksi. Helppoa kuin mikä! Olen aina tykännyt tälläisistä unohda se uuniin -tyylisistä resepteistä. Kävin omenavarkaissa hilloa varten, ja saan ehkä myöhemmin lisääkin omenoita, joten jotain omenareseptejä on syksyn aikana varmasti vielä luvassa.

Uunitettuun hilloon tulee karamellisoitunut, sellainen hieman toffeinen maku verrattuna tavalliseen tapaan keitettyyn hilloon ja mausteita on helppo lisätä oman maun mukaan. Minä laitoin tällä kertaa sekaan kanelitangon, vähän neilikoita ja tähtianiksia. Sitruunan mehu toimii hillossa myös raikastavana tekijänä! Mitä pienemmiksi omenat pilkkoo, sitä paremmin ne pehmenevät tuon 1,5 tunnin uunituksen aikana. Minulla oli aivan liian vähän sokeria annoksen kokoon nähden (loppui kesken), suurempi määrä kuumaa sokeria varmaan myös kypsyttäisi omenat nopeammin. Jos hillon pakastaa, pienempikin määrä sokeria riittää, mutta jääkaappisäilytyksessä se vaatii säilyäkseen enemmän sokeria. Tietysti sokerin määrää voi vaihdella hillon toivotun makuden mukaan. Minä käytin sekoituksen tavallista sokeria ja ruokosokeria, jota tykkään käyttää paljon sen tummemman maun takia. Mikäli tykkäät hillostasi supertasaisena, voit kuoria omenat. Minä pidän hillosta hieman rouheana, joten jätin kuoret (tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, etten jaksaisi kuoria omenoita), tällä tavalla myös kaikki vitamiinit säilyvät menossa mukana. 

Omenahilloa voi tarjota esimerkiksi pannukakun kanssa, laittaa kakun väliin täytteeksi tai – kuten meillä eniten hilloa kuluu – syödä aamupalaksi jogurtin tai rahkan kera. Herkullista! 

Uuniomenahillo

2 osaa omenoita
1 osa sokeria

lisäksi mausteita oman maun mukaan, esim. kanelia, neilikkaa, tähtianista, sitruunan mehua

Pese omenat, poista siemenkodat ja pilko omenat lohkoiksi. Laita omenalohkot, sokeria ja haluamasi mausteet uunivuokaan, sekoita huolellisesti.

Laita vuoka 150 asteiseen uuniin 1,5 tunniksi tai kunnes omenat ovat pehmenneet ja sokeriliemi karamellisoitunut. Sekoita seosta paistumisen aikana muutaman kerran. 

Poista kokonaiset mausteet, aja sauvasekoittimella pienissä erissä tasaiseksi ja purkita puhtaisiin, kuumiin purkkeihin. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin odottelemaan herkutteluhetkeä.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi