alkupalat ja pikkusuolaiset

Sienibruchettat

Syksyn viimeisellä sienireissulla mukaan tarttuneista sienistä osa päätyi perinteiseen tapaan säilöttäväksi kuivaamalla, mutta tapanani on aina tehdä myös tuoreista sienistä joku ruoka. Tämän syksyn lemppari on ollut nopeasti valmistuvat, sienten omaa makua upeasti korostavat sienibruchettat, joita meillä onkin syöty useaan otteeseen.
Inspiraatio italialaistyylisiin leipäsiin on muistaakseni alunperin saatu Jamie Oliverilta. Italialaiset kyllä osaavat yksinkertaiset herkut! Ideana näissä bruchettoissa on paistaa sienet ja hiukan valkosipulia reilussa määrässä voita ja lisätä sitten seokseen hiukan vettä, jolloin muodostuu kermainen kastike. Kastike on supermaukasta, joten kannattaa kaapia kaikki siitä talteen huolella! Hyvä, rapeaksi paahdettu leipä ja parmesaaniraaste kruunaavat kokonaisuuden. 


Sienibruchettat

puoli litraa tuoreita sieniä (kantarelleja, suppilovahveroita)
puolikas valkosipulin kynsi
reilu nokare voita
suolaa
pippuria
loraus vettä

4 viipaletta hyvää vaaleaa leipää
hiukan raastettua parmesaania


Putsaa ja pilko sienet. Hienonna valkosipulin kynsi. Laita paistinpannulle voi, anna voin sulaa ja ruskistua hieman. Lisää sitten pannulle ensin sienet ja paista niitä hetki, kunnes ne ovat luovuttaneet enimmät nesteet ja saaneet hiukan väriä pintaan. Lisää sitten hienonnettu valkosipulin kynsi ja paista seosta vielä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää seokseen sitten hiukan vettä ja anna sen kiehua ja saostua tovi. 

Paahda leipäviipaleet, lusikoi leipien päälle sieniseosta ja kastiketta ja raasta päälle vielä hiukan parmesaania. Tarjoa heti!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi