kausiruokaa/ syksy/ Yleinen

Kokonaisena paistettu naudan ulkofile, maustevoi ja uunissa paahdetut kurpitsat sekä valkosipulit

Sain Atrialta haasteen osallistua kaksiosaiseen kilpailuun ja lähdin tietysti mukaan, koska tykkään haasteista. Arjen nautintoja -haasteessa piti kehittää arkinen ruoka-annos, jonka pääraaka-aineena on Atrian Kulinaari Herkkunakit ja Juhlahumua-haasteessa piti kehittää juhlatarjoiluihin sopiva ruoka-annos, jonka pääraaka-aineena on Atrian Kulinaari Pihvinaudan ulkofilepala. Tässä ensin vastaukseni Juhlahumua-haaseeseen. 
Kunnollista lihaa tulee nykyään kokattua ihan liian harvoin, joten oli kiva pitkästä aikaa kokata ja myös syödä kunnon ulkofilettä. Yllätyin hieman saamani ulkofilepalan laadusta: se oli ihanan punaista ja todella mureaa – pakkauksen merkinnät pitivät siis paikkansa! Taidan ostaa tuota joskus itsekin… Lihaa oli tuossa paketissa reilu kilo, joka on tietysti kahden hengen talouteen ihan järjetön määrä. Onneksi saimme pari kaveria paikalle herkuttelemaan, joten koko lihaköntti hävisi parempiin suihin pikaisesti (ohjeesta riittää siis neljälle nälkäiselle). Tämän laatuisesta lihasta olisi suorastaan rikollista lähteä kehittelemään jotain pataruokaa, jossa lihan mureus ei pääsisi oikeuksiinsa, joten päätin heti vain maustaa lihan, paistaa siitä pinnat kiinni paistinpannulla ja heittää sen kokonaisena uuniin kypsymään loppuun. Kokonaisena pöytään nostettava ulkofile on myös aika juhlavan näköinen tarjottava! Paistomittarilla saa lihasta sopivan kypsää, mutta muista kuitenkin, että liha kypsyy hetken vielä uunista pois tulon jälkeenkin. Suosittelen jättämään lihan mediumiksi, niin kuin minä tein (lämpötila oli uunista pois otettaessa 53 astetta, mutta olisi voinut hyvin jättää 50 asteeseenkin, sen verran se kypsyi jälkikäteen) ja se olikin ihanan mureaa. 

Lihan maustaminen simppelisti suolalla, pippurilla, valkosipulilla ja timjamilla jätti tilaa lihan omalle maulle. Tärkeää on, että lihassa on tarpeeksi suolaa (suola kannattaa nostaa myös pöytään tarjolle, jotta jokainen voi vielä lisätä sitä makunsa mukaan omaan annokseensa). Lihan seuraksi tein yksinkertaisen maustevoin, jossa toistui sama makumaailma kuin lihan mausteissakin: valkosipulia, timjamia ja raikastukseksi vielä raastettua sitruunan kuorta. Lihan lisukkeena oli uunissa paahdettuja valkosipuleita ja syksyyn sopivaa suosikkiani uunissa paahdettua myskikurpitsaa fetan kera. Makea kurpitsa ja suolainen feta ovat mainio makupari. Helposti valmistuva, mutta näyttävä ja herkullinen kokonaisuus. Kylkeen vielä lasi hyvää punaviiniä, niin maukas juhlaillallinen on valmis!
Annoksessa käytetty ulkofilepala on saatu annoksen kokkaamista varten Atrialta. Bloggaaja saa kilpailuun osallistumisestaan palkinnoksi joulukinkun. Lisäksi kummastakin kategoriasta valitaan yksi voittaja, joka saa joulukinkun lisäksi joululaatikoita sekä Ridderheims Gourmet -joululajitelman. Lisäksi voittajat saavat oman reseptinsä ravintolaan: upein juhla-annos liitetään Ravintola Graniittilinnan menuun ja kekseliäin arkiruokaresepti pääsee vähintään yhdelle Palmia-ravintolan lounaslistalle.

Kokonaisena paistettu naudan ulkofile, maustevoi ja uunissa paahdetut kurpitsat sekä valkosipulit

1 pkt Atria Kulinaari Pihvinaudan ulkofilepala (n. 1 kg)
3 valkosipulin kynttä
kourallinen tuoretta timjamia
suolaa
pippuria
voita ja öljyä paistamiseen

50 g huoneenlämpöistä voita
kourallinen tuoretta timjamia
puolikas valkosipulin kynsi
0,5 tl raastettua sitruunan kuorta
suolaa

2 kokonaista valkosipulia
loraus oliiviöljyä
suolaa

1 kokonainen myskikurpitsa 
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
suolaa
100 g fetaa

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruoanvalmistuksen aloittamista. 
Hienonna valkosipulin kynnet ja timjami. Hiero lihan pintaan ensin reilusti suolaa ja pippuria, sitten 3 hienonnettua valkosipulin kynttä ja puolet hienonnetusta timjamista. Anna lihan maustua puoli tuntia. 
Sekoita loput timjamit ja puolikas valkosipulin kynsi huoneenlämpöiseen voihin. Raasta joukkoon hieman sitruunan kuorta ja mausta suolalla. Sekoita ja nosta voi kelmupalan päälle. Muotoile voista tanko ja laita se jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa, kun valmistelet lopun ruoan.
Leikkaa kokonaiset valkosipulit kahtia ja asettele puolikkaat foliopalan päälle. Lorauta valkosipulien pinnalle hiukan oliiviöljyä ja mausta ne suolalla. Laita valkosipulit uuniin 150 asteeseen. 

Paista sitten lihapalan pinnat kiinni kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa. Nosta liha foliopalan päälle uunivuokaan, tökkää paistomittari lihan keskelle ja kääri folio kiinni. Laita liha uuniin valkosipulien seuraan ja anna sen kypsyä siellä loppuun. Jos haluat lihastasi mediumia, ota se uunista, kun lämpömittari näyttää 50 astetta. Nosta liha pois uunivuoasta, mutta jätä folio sen päälle. Liha kypsyy vielä hiukan uunista ottamisen jälkeen, jolloin sen lämpötila on mediumille sopiva 55-57 astetta, kun se on saanut levätä 20 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Lihan ollessa uunissa valmistele kurpitsat: viipaloi kurpitsa (jätä kuoret, ne voi kukin jättää lautasen reunalle) ja mausta viipaleet oliiviöljyllä, hunajalla ja suolalla. Paahda kurpitsoja noin 15 minuuttia uunissa 225 asteessa sillä välin, kun liha lepää. 
Ota kurpitsat ja valkosipulit sitten pois uunista ja asettele ne vuokaan tarjolle. Murustele kurpitsojen päälle vielä hiukan fetaa. Viipaloi liha ja laita maustevoi sen kanssa tarjolle.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi