ravintolat/ Yleinen

Ravintola Fafa’s

Kävin viime viikolla lounastamassa Kampin Fafa’sissa – olen suunnitellut sinne menoa jo jonkin aikaa, mutta aina olen ollut menossa sunnuntaina, jolloin paikka ei ole ollenkaan auki. Nyt olin liikkeellä arkipäivänä avaamisaikaan ja tilasin pitaleivän falafeleilla ja halloumilla. Falafelit ja pitaleivät ovat paikan – tai paremminkin ketjun, sillä paikkoja on yhteensä kolme – juttu. Leivät ja falafelit tehdään itse. En ole ikinä ollut mikään falafelien ystävä, mutta näemmä olen syönyt vain huonoja falafelejä, sillä Fafa’sin falafelit olivat superherkullisia. 

Annokseeni sisältyi falafelien lisäksi halloumia (sitä olisi voinut olla enemmänkin), tomaattia, kurkkua, tabulea (eli bulgursalaattia), salaattia, matbuhaa (tomaatti-paprikakastiketta) ja tzatzikia. Tiskillä tilatessa kysyttiin myös, haluanko leipääni chiliä – pyysin sitä hiukan, mutta ensi kerralla taidan ottaa reilusti, sillä tzatzikin kanssa chili ei nyt maistunut yhtään ja olisi kyllä tehnyt leivälle terää. Leipä oli reilun kokoinen ja aika täyttävä, kaikki raaka-aineet olivat laadukkaita ja kokonaisuus oli maistuva ja raikas. Mitään treffiruokaa nämä eivät ole, sillä ainakin minulla oli hankaluuksia syödä leipäni siististi. Lisäksi täytteet olivat leivän välissä vähän epätasaisesti (ymmärrettävästi toki, sillä vaikeaa noin montaa täytettä on kaikkia saada joka puolelle), mutta tuotti hiukan päänvaivaa syödä niin, että saisi samalla suullisella sekä kastiketta että halloumia tai falafelia. 
Lisukkeeksi saisi tilattua perinteisiä ranskalaisia tai bataattiranskalaisia. Olisi ne ranskalaisetkin tuon pitan lisäksi vielä vatsaan mahtuneet. Listalla on kivan suppea valikoima erilaisia pitaleipiä (myös lihatäytteisiä) ja muutama salaattivaihtoehto. Annoksia saa myös mukaan ja aika moni nappasikin annoksensa kassiin. Palvelu oli ystävällistä, mutta paikka oli hiukan nuhjuisen oloinen ja sijaintikin on hiukan outo ruokaravintolalle siinä aika liikennöidyn tien varressa baarin vieressä. Nämä pikku miinukset antaa kuitenkin anteeksi, kun parin minuutin odottelun jälkeen sai täyttävän, herkullisen pitaleivän käteensä. Juuri tälläistä pikaruoan pitäisikin olla!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Sofia
    10.2.2014 at 13:41

    Fafa's on koukuttavan hyvä! Ennen vedin aina juuri tuota falafel-halloumi pitaa, nykyään tilaan useimmiten falafel-munakoiso pitan. Stadin paras paikka!

  • Reply
    Sini
    11.2.2014 at 07:39

    Pitääkin ensi kerralla testata tuo falalef-munakoisopita 🙂 minäkin tykkäsin kyllä kovasti, hinta-laatusuhde kohdillaan!

  • Kommentoi