kausiruokaa/ salaatit/ Yleinen

Varhaiskaalisalaatti kevyemmin

Lupailin kevään kausiruokapostauksessa tehdä tänä keväänä kevyempää ja raikkaampaa varhaiskaalisalaattia. Teen aina näin keväisin varhaiskaalisalaattia, mutta useammin olen luottanut coleslaw-tyyliseen tuhtiin kaalisalaattiin, jossa on majoneesipohjainen kastike. Nyt halusin siis tehdä jotain vähän kevyempää, joten tein kastikkeen turkkilaisesta jogurtista. Jogurtin happamuus toimii salaatissa kivasti, eikä turkkilainen jogurtti ole kuitenkaan liian kevyttä, vaan tuo salaattiin kivaa pehmeyttä. Varhaiskaalin lisäksi laitoin salaattiin fenkolia, sipulia ja tilliä. Kastikkeeseen tuli lisäksi kirpakkuutta sitruunan mehusta. Erityisesti pidän fenkolin ja kaalin yhdistelmästä happaman jogurtin ja kirpakan sitruunan kanssa. Tämä oli niin hyvää, että kulho kaavittiin pohjaa myöten tyhjäksi pikaisesti! Suosittelen siis testaamaan pikimmiten!

Varhaiskaalisalaatti kevyemmin
1 pieni kerä varhaiskaalia
1/2 fenkoli
1 pieni sipuli
tuoretta tilliä
1 dl turkkilaista jogurttia
puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria
Pilko varhaiskaali ja viipaloi fenkoli ja sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Hienonna tilli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Sekoita kastike ja kaikki salaatin muut ainekset keskenään. Anna maustua hetki jääkaapissa. Tarjoile esimerkiksi paistetun kalan seurana.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi