kausiruokaa/ salaatit/ syksy/ talvi/ Yleinen

Salaatti karamellisoiduista punajuurista

Pidän punajuurista niiden monipuolisuuden ja erikoisen, mutta ihanan maun vuoksi. Tänä syksynä olen kokkaillut punajuurista jo borssikeittoa ja punajuurihummusta, mutta tällä kertaa tein punajuurista sitä, mitä niistä useimmiten tulee tehtyä: salaattia. Punajuuret sopivat erinomaisen hyvin salaattiin ja ne ovat kaiken lisäksi suorastaan naurettavan edullisia. Punajuuret ovat maukkaita näin loppusyksyllä ja koko talven ajan.
Tällä kertaa korostin punajuurten omaa makeaa makua entisestään karamellisoimalla ne. Pieni karamellikerros punajuurilohkojen pinnassa ei maistunut yhtään liian makealta, vaan juuri sopivan sokeriselta tuomaan punajuurten oman maun esiin. Idea punajuurten karamellisoinnista tuli tästä reseptistä, mutta muuten sovelsin reseptiä ihan oman mieleni mukaan. Olen aiemmin usein yhdistänyt punajuuren vuohenjuustoon (nämä kaksi ovat kieltämättä mainio pari!), mutta tällä kertaa nappasin kaupasta punajuurten kaveriksi fetaa, joka toimi myös erittäin hyvin makeiden punajuurten vastaparina suolaisuudellaan. Lämpimänä tarjoiltavat punajuurilohkot saavat salaatin maistumaan tuhdilta, mutta todellisuudessa salaatti on aika kevyt – lukuun ottamatta karamellisointia ja fetaa. Jos löydät kaupasta keltaisia punajuuria tai raitajuuria, nekin sopivat tähän salaattiin mainiosti ja tuovat hiukan erilaista ulkonäköä, mutta ainakaan minä en kovin usein noita kaupasta löydä.
Salaatti karamellisoiduista punajuurista
 500 g punajuuria
kourallinen siemeniä (esim. pinjansiemeniä ja seesaminsiemeniä) 
salaattia 
fetaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunan mehua
suolaa
pippuria
50 g voita
0,5 dl sokeria
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
Paloittele punajuuret ja keitä palat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Paahda siemenet kuivalla pannulla. Valmista kastike sekoittamalla oliiviöljyyn sitruunan mehu ja mausta suolalla ja pippurilla.
Kuumenna pannulla voi. Kippaa sekaan sokeri, appelsiinin raastettu kuori ja mehu. Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, kunnes seos karamellisoituu ja sakenee. Nosta karamelli pois liedeltä ja kumoa lämpimät punajuurilohkot karamellin sekaan, sekoita ja anna jäähtyä hiukan. Pese punajuurten maustuessa salaatti ja mausta kastikkeella. Asettele salaatti lautasille ja kippaa perään punajuurilohkot. Ripottele pinnalle paahdetut siemenet ja murusteltua fetaa. Tarjoa lämpimänä!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jokihaka Kokkaa
    9.11.2014 at 11:28

    Hieno resepti. Pitää noita karamellisoituja punajuuria joskus kokeilla.

  • Reply
    Sini
    11.11.2014 at 10:20

    Kiitos! Kannattaa kokeilla, ne toivat tosiaan kivan säväyksen punajuurten makuun!

  • Kommentoi