jälkiruoat/ Yleinen

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Hetkeen ei ole tullut leivottua, mutta nyt taas bloginkin puolelle jotain makeaa! Leivoin tämän juustokakun ihan oman reseptin mukaan – jossain olen törmännyt tälläiseen vadelmamoussekakkuun, mutta en kuolemaksenikaan muista missä. Netistäkään ei vastaavaa äkkiseltään löytynyt, joten sovelsin ohjeen omasta päästäni vanhoja juustokakkureseptejäni pohjana käyttäen. Erityisesti kiinnosti tuo vadelmien käyttäminen juustokakun massassa – vadelmat ovat lempimarjojani, mutta syön niitä lähinnä jogurtin kanssa. Nyt halusin käyttää pakkasesta löytyviä marjoja johonkin muuhunkin. Olipa muuten aika piristävää tässä pimeydessä syödä näin kesäisen ja ihanan vadelmaisen makuista kakkua!
Kakun pohjaksi tein perinteisen Digestive-keksien ja voisulan seoksen. Täytemassasta halusin superkuohkeaa, joten käytin siihen kermavaahtoa. Täyteläisen makunsa kakku sai mascarponen ja valkosuklaan yhdistelmästä. Valkosuklaa, vadelma ja mascarpone muodostavat ihanan makuisen kolmikon, eikä makea seos mielestäni lisäsokeria kaivannut. Siivilöity vadelmasose olisi saattanut toimia tässä paremmin, sillä ilman vadelman siemeniä mousse olisi ollut tasaisempaa ja kuohkeampaa, mutta sääli olisi ollut heittää niin isoa osaa vadelmista hukkaan, joten jätin siemenet moussen joukkoon. Halutessasi voit siis siivilöidä soseen! 
Koristelin hempeän vaaleanpunaisen kakun valkosuklaalastuilla. Kakku sopii paitsi kahvipöytään muuten vaan, vaikkapa baby showereihin tai miksei ristiäisiinkin. Tein kakun pieneen irtopohjavuokaan, jolloin alla olevasta määrästä tuli aika sopivasti täytettä ja kivan korkea kakku. Jos teet kakun normaalin kokoiseen irtopohjavuokaan, tuplaa täytteen määrä. 
 

Vadelma-valkosuklaajuustokakku
1/2 pkt Digestive-keksejä 
0,5 dl sulatettua voita

2 dl kermavaahtoa
4 dl vadelmia
2 pientä valkosuklaalevyä
2 liivatelehteä
1 prk mascarponea
 Murskaa Digestive-keksit pieneksi muruksi. Sekoita murun joukkoon sulatettu voi ja panele vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Soseuta vadelmat (siivilöi sose halutessasi). Sulata 1,5 valkosuklaalevyä vesihauteessa (jätä loput odottamaan koristelua varten). Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan hetkeksi. Sekoita kermavaahto, vadelmasose, sula valkosuklaa ja mascarpone. Kuumenna tilkka vettä ja sulata kuumaan veteen liivatelehdet. Sekoita vesi-liivatelehtimassa muun täytteen joukkoon. Kaada täytemassa keksipohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristele kakku lopulla valkosuklaalla raastamalla se lastuiksi. 

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi