jälkiruoat/ Yleinen

Valkosuklaalla ja laventelilla maustettu crème brûlèe

Pieni polttimeni on ollut harmittavan vähäisellä käytöllä, joten miettiessäni jälkiruokaa illalliselle, jonne olin kutsunut veljeni avovaimoineen, ensimmäisenä mieleeni tuli crème brûlèe. Olen tehnyt tuota ihanaa, rapealla sokerikuorella varustettua jälkiruokaa useimmiten ihan perusversiona, koska sekin on niin huiman hyvää. Tällä kertaa halusin kuitenkin jälkiruokaan jotain erilaista, joten maustoin vanukkaan valkosuklaalla ja laventelilla. 

Kukaan syöjistä ei onnistunut arvaamaan tuota makuparia – laventeli taitaa olla harvemmin käytetty mauste. Viime kesänä parvekkeella kasvattamani, kuivattu laventeli pääsi nyt vihdoin arvoiseensa käyttöön. Uutin laventelin maun kermaan vaniljatangon kera ja siivilöin seoksen. Lopuksi sulatin vielä joukkoon valkosuklaan. Laventelin ja valkosuklaan yhdistelmä on todella makea, jopa äitelän kukkainen, joten kovin isoa annosta tätä ei jaksa kyllä syödä. 
Crème brûlèen tekeminen on periaatteessa kovin helppoa, kunhan tietää muutaman niksin. Vanukasmassasta pitää saada tasaista ja se kypsennetään uunissa miedolla 150-asteisella lämmöllä vesihauteessa. Vesihaude on aina vähän kinkkinen tapaus, mutta onnistuu kyllä, kunhan kuuman veden kanssa on vähän varovainen. Tuon 20-30 minuutin kypsentämisen jälkeen annokset jäähdytetään huoneenlämmössä ja sen jälkeen jääkaapissa. Tämän kaiken voi tehdä jo edellisenä iltana, joten tämä on mitä mainioin vierastarjottava, koska vieraiden paikalla ollessa tarvitsee vain paahtaa pinnalle hiukan sokeria ja annokset ovat heti valmiita. Alla olevasta annoksesta tulee minun pikkuruisiin vuokiini 1,5-kertainen annos, joten teen aina samalla seuraavaksikin päiväksi annokset – mikä olisikaan parempaa, kuin valmis crème brûlèe jääkaapissa odottelemassa, kun tulee töistä kotiin! 
Valkosuklaalla ja laventelilla maustettu crème brûlèe

4 dl kuohukermaa
vaniljatanko 
nippu kuivattua laventelia
130 g valkosuklaata0,5 dl sokeria4 kananmunan keltuaista
ruokokidesokeria
Laita kerma kattilaan, lisää halkaistu vaniljatanko ja sen veitsen terällä irti kaavitut siemenet ja kuivattu laventeli. Kiehauta seos. Siivilöi vaniljatanko ja laventeli pois, lisää joukkoon valkosuklaa sulamaan (se sulaa hyvin jälkilämmöllä, kunhan sekoittelet hiukan).
Vatkaa sokeria ja kananmunan keltuaisia kulhossa, kunnes seos vaalenee ja muuttuu kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada sitten kermaseos sokeri-kananmunavaahtoon ohuena nauhana samalla varovasti sekoittaen.
Asettele neljä pientä vuokaa (tai tässä tapauksessa kuusi) uunipellille ja täytä pelti vedellä niin, että vesi yltää vuokien puoliväliin saakka. Kaada seos vuokiin ja asettele vuokien päälle alumiinifolio suojaksi. Paista crème brûlèita vesihauteissaan 150-asteisessa uunissa, kunnes seos on hyytynyt (tässä menee noin 20-30 minuuttia uunista ja vuokien koosta riippuen, joten tarkkaile seoksen hyytymistä).
Kun vanukkaat ovat hyytyneet (niiden ei tarvitse olla ihan jäykkiä, sillä ne hyytyvät jäähtyessään vielä lisää, kunhan eivät ole ihan lilluvia), jäähdyttele niitä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Ripottele juuri ennen tarjoilua vanukkaiden pinnalle hieman ruokokidesokeria ja paahda pinta kaasupolttimella. Tarjoile heti!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi