pasta/ Yleinen

Mustatorvisienipesto

Sienipesto on roikkunut kokkauslistallani jo kesästä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi testata sitä. Olisi ehkä pitänyt yrittää jo aiemmin, niin nopeasti ja helposti pesto valmistui. En muista, missä törmäsin ohjeeseen ensimmäisen kerran, mutta muistan heti ajatelleeni, että siinäpä vasta hieno idea. Sienipeston ajatuksena on korvata peston basilika sienillä. Parmesaani, valkosipuli, pinjansiemenet ja oliiviöljy pysyvät raaka-ainelistalla samoina. Pestoon sopivat kuitenkin yrtit antamaan makua, joten lisäsin yrttiäkin joukkoon. Yrtiksi valikoin pestolle tuttuun tapaan basilikan, kun sitä sattui olemaan kotona, vaikka pestoon sopisi varmasti myös timjami tai rosmariini. Käytin pestoon mustatorvisieniä, kun tänä vuonna niiden sato oli niin mahtava, mutta muutkin sienet varmasti sopisivat yhtä lailla. Mustatorvisienien hienostunut, tryffelinen maku toimikin pestossa upeasti. Lisäksi pestosta tuli kauniin mustaa, sopii siis mitä parhaiten tähän mustaan marraskuuhun! Muista sienistä valmistettaessa peston väri saattaa muuttua vaaleamman ruskeaksi.

Pestotahna on hiukan erilainen sieniresepti – sienet antavat pestolle hienon maanläheisen maun ja sienten hienontaminen tahnaksi tuntuu poikkeuksellisen virkistävältä lähestymistavalta sieniruokaan. Parmesaani, pinjansiemenet ja valkosipuli luovat pestolle sienten lisäksi hienon makukombinaation. Tarjosin peston valmiiden gnocchien kera, jolloin pesto sopii myös arkiruoaksi, sillä gnocchit kypsyvät parissa minuutissa eikä peston pyöräyttämiseen mene paljon yli kymmentä minuuttia. Pesto sopisi mainiosti myös pastan seuraan tai paahdetun vaalean leipäviipaleen päälle. Suosittelen testaamaan tätä vähän erilaista sienireseptiä!

Mustatorvisienipesto

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 1 dl kuivattuja mustatorvisieniä
  • 2 rkl pinjansiemeniä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • pari oksaa tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • pippuria

Valmistaminen

1

Liota kuivattuja mustatorvisieniä noin 10 minuuttia vedessä.

2

Paahda sillä välin pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla, kunnes ne ruskistuvat hiukan. Siirrä sitten pinjansiemenet kulhoon ja paista mustatorvisienistä pannulla nesteet pois. Laita sienet ja loput peston ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarkista maku.

3

Tarjoa pesto gnocchien ja parmesaaniraasteen kera.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi