Oletko jo kyllästynyt samoihin lisukkeisiin, joita yleensä grilliruoan parina tarjoat? Sama salaatti, samat grillatut maissit… Minulla on sinulle idea: heitin grilliin kukkakaalia halloumin kaveriksi ja siitä tuli yllättävän ihanaa! Grillattu kukkakaali on hyvää samalla hiukan yllättävällä tavalla kuin paahdettukin kukkakaali. Jotenkin kukkakaalin maku pehmenee ja tulee pähkinäisemmäksi, jollain tapaa paahteiseksi. Lisäksi kukkakaalin suutuntuma on ihan erilainen, kuin keitetyn, höttöisen kukkakaalin. Jos siis luulet, ettet pidä kukkakaalista, anna sille vielä paahdettuna tai grillattuna uusi mahdollisuus!
Kukkakaalin grillaamiseen pätee sama kuin muidenkin kasvisten grillaamiseen, eli se kannattaa kypsentää melko miedolla lämmöllä, jotta kasvis kypsyy eikä pala. Toki pienet tummuneet kohdat kuuluvat grillaamiseen, mutta pikimustaa kasvista ei kukaan halua syödä. Samaa reseptiä voi soveltaa muidenkin kasvisten grillaamiseen, mutta kannattaa muistaa, että kukkakaalin kypsymisaika on melko pitkä. Leikkaamalla kukkakaalin melko ohuiksi viipaleiksi, sen kypsymisaika lyhenee. En yleensä käytä grillattujen kasvisten kanssa grillauskastiketta, koska mielestäni kasvisten oma maku pääsee parhaiten esiin pelkän öljyn ja suolan kanssa.
Pyöräytin kukkakaalin kaveriksi kuitenkin simppelin basilikaöljyn. Grillattu kukkakaali kaipasi seurakseen kuitenkin jotain kastiketta, jottei se jäisi liian kuivaksi. Yrttiöljyt valmistuvat nopeasti ja maustavat erilaisia grillissä käytettyjä kasviksia tai lihoja, tai miksei keittojakin helposti ja kevyesti. Lisäksi aineksia on aina saatavilla myös esimerkiksi mökkikeittiössä, kun mukaan tulee yleensä ostettua ainakin joku yrttipuska (ellei sitten ole niinkin onnellisessa tilanteessa, että pihalla jopa kasvaisi joku yrtti!). Yrttiöljyyn voi hyvin käyttää mitä tahansa yrttiä tai vaikka eri yrttien sekoitustakin. Omia suosikkiyrttejäni öljyissä käytettäväksi ovat basilika, timjami ja minttu. Suosittelen kuitenkin, että yrtti on tuore, koska silloin se maustaa öljyn ihan eri tavalla. Yrtti kannattaa sekoittaa öljyn sekaan sormin riivittynä ja yrttiä kannattaa vähän moukaroida, jotta sen aromit pääsevät parhaalla tavalla esiin. Yrttiöljyn voi antaa myös tekeytyä hetken, jolloin sen maku voimistuu.
Kesän parhaat ruoat ovat juuri tälläisiä – erittäin yksinkertaisia ja nopeita, mielellään vielä ulkona valmistettuina ja syötyinä. Jos seuraksi saa vielä lasillisen roseeta, en keksi juuri parempaa tapaa viettää kesäiltaa!
Kuori kukkakaalista lehdet ja viipaloi kukkakaali ohuelti, mutta kuitenkin niin, että se pysyy grillatessa kasassa. Valmista yrttiöljy sekoittamalla oliiviöljyyn reilusti hienonnettua tuoretta basilikaa ja maustamalla öljy suolalla. Sivele kukkakaalit öljyllä, mausta suolalla ja grillaa miedolla lämmöllä niin, että kukkakaalit kypsyvät, mutta eivät pääse kärvähtämään. Tässä menee kukkakaaliviipaleiden koosta riippuen noin 15 minuuttia. Tarjoa kukkakaalit yrttiöljyn kera. Grillattu kukkakaali ja basilikaöljy
Tulosta resepti
Raaka-aineet
Valmistaminen
Ei kommentteja