kausiruokaa/ pataruoat/ syksy/ Yleinen

Kokonaisena paistettu sorsa

Sain pari viikkoa sitten yllätyksekseni lahjaksi kokonaisen sorsan. Sorsa oli ammuttu edellisenä päivänä ja siitä oli poistettu vain sisälmykset – kaikki muu oli yhä paikoillaan. En ole aiemmin ikinä valmistanut sorsaa tai muutakaan riistalintua, mutta olen ollut jo tovin kiinnostunut pienriistan syömisestä, joten otin toki haasteen vastaan. 

Ensin kynin linnun, koska ajattelin, että liha pysyisi mehukkaampana nahan alla. Tämän jälkeen totesin, että taidan kuitenkin nylkeä linnun, koska pienten untuvien polttaminen ei ollut kerrostaloasunnossa kovin houkuttelevaa… Sain onneksi apua linnun nylkemiseen, se oli kyllä tavallaan aika saman tyylistä hommaa kuin kalan käsittely. Nylkemiseen tarvittiin vähän voimaa, mutta muuten käsittely onnistui melko keveästi kunnon veitsen avulla. Olin hiukan yllättynyt siitä, ettei linnun käsittely ollut sen hankalampaa. 

Mitä sitten kokata kokonaisesta sorsasta? Ilmeisesti tässä on kaksi koulukuntaa: toiset jättävät erityisesti rintalihat roseeksi, toiset taas kypsentävät ylikypsäksi. Minä päätin mennä näin ensimmäisellä kerralla ylikypsän kanssa. Täytin linnun sitruunalla, valkosipulilla ja yrteillä. Sitten paistoin pinnat kiinni pannulla, käärin linnun pekoniin ja heitin linnun pannuineen uuniin. Siellä se sai muhia pari tuntia kaikessa rauhassa. Vaikka paistoinkin linnun kokonaisena, ei siitä silti oikein syötävää jäänyt kuin rintalihat, joten ne olisi voinut samantien napata siitä irti ja paistaa sellaisenaan, ehkä testata roseenakin. Ensi kerralla taidan testata sorsan kypsentämistä liemessä – pekoni toki piti sorsan mehevänä, mutta jonkinlainen sorsapata voisi olla ehkä vielä mehevämpää. Yhdestä sorsasta riitti reilusti syötävää kahdelle, kun mukana oli pekonia ja linssejä. Oli kiva päästä maistamaan sorsaa, jonka maku oli hyvä – ehkä hiukan kuivempi kuin kanassa, mutta voimakkaamman makuinen.

 
 
Kokonaisena paistettu sorsa


 1 kokonainen sorsa
suolaa
pippuria
2 sitruunaa
rosmariinia
puolikas valkosipuli
voita
1 pkt pekonia
2 dl linssejä 

Käsittele sorsa: irrota pää, jalat ja siivet, nylje nahka. Poista myös mahdolliset haulit. Suolaa ja pippuroi lintu huolellisesti, myös sisäpuolelta. Täytä lintu sitruunaviipaleilla, valkosipulin kynsillä ja rosmariinilla. Paista pinnat kiinni voissa paistinpannulla, joka kestää myös uunia. Kääri lintu sitten pekoniin, laita loput sitruunat, rosmariinit ja valkosipulin kynnet pannulle ja heitä koko komeus uuniin. Anna linnun muhia uunissa pari tuntia, ensin hetki 225 asteessa ja sitten loppuaika 175 asteessa. 
Keitä linnun valmistuksen loppuvaiheessa linssit hyvin suolatussa vedessä. Kun linssit ovat kypsiä, laita ne hetkeksi linnun kanssa samaan astiaan uuniin imemään mausteiden maut itseensä. Tarkista lopuksi maku, siivoa lintu luista ja tarjoile. 

You Might Also Like

6 Kommentit

  • Reply
    Jokihaka Kokkaa
    15.9.2014 at 07:44

    Vautsi! En ole noin alkutekijöistä koskaan sorsaa laittanut. Ei taitais ihan kylmiltään tuo nylkeminen onnistua 🙂

  • Reply
    Sini
    15.9.2014 at 07:45

    Yllättävän iisisti se sujui, vaikka alkuun vähän jännittikin!

  • Reply
    Rommirusina
    15.9.2014 at 14:10

    Nyt olen kyllä vähän kade. 😉 Olen odottanut saavani puolison metsästysreissulta edes yhden sorsan, mutta semmoista ei ole näkynyt… pitää varmaan käydä kohta kauppahallista ostamassa yksi. Hyvän näköisen annoksen olet kyllä saanut tuosta sorstasta loihdittua.

  • Reply
    Sini
    15.9.2014 at 14:14

    Sinulla sentään on keskivertoa paremmat mahdollisuudet saada riistaa, minä sain tämän sorsan vähän sattumalta, kun kukaan lähipiirissä ei metsästä. Ihan hyvin tuo onnistui ensikertalaiselta.

  • Reply
    Jonna / suolaa&hunajaa
    15.9.2014 at 17:39

    Olisin ollut ihan youtuben varassa nylkemisen suhteen ja siltikin olisi saattanut olla sormi suussa. Olet kyllä aika sissi. Yritän kyylätä kaikkia ravintoloiden listoja sillä silmällä, koska haluaisin maistaa riistalintuja. Siksi olisi mieluusti ennätettävä ravintola Kolmoseen nykyisen listan aikana. Siellä näkyi olevan sorsaa.

  • Reply
    Sini
    16.9.2014 at 07:29

    Youtube oli kyllä minullakin käytössä 😉 Mutta eipä sieltä muuta vinkkiä löytynyt, kuin että voimaa käyttämällä nahka kyllä lähtee ihan vetämällä. Sain onneksi kuitenkin apua tuohon nylkemiseen. Kyllä sorsaa varmaan saattaa saada Herkusta tai ainakin Hallista, eikös Vanhaan kauppahalliin avattu joku riistaa myyvä lihakauppa? Kannattaa käydä kurkkaamassa 🙂

  • Kommentoi