Ravintola Pastis

Yksi parhaista ravintolakokemuksistani Helsingissä on ollut Muru, jonka rento palvelu ja erinomainen ruoka voittivat minut puolelleen. Sen takia olen jo jonkin aikaa halunnut päästä käymään saman porukan uudemmassa ravintolassa, Pastiksessa. Kesälomalaisen kaupunkipäivään kuului shoppailun ja Hakaniemen torin sekä kauppahallin vierailun lisäksi tietysti syömistä ja varasin pöydän Pastikseen pari päivää aiemmin. Pöytävaraus on suositeltava, vaikka ravintolassa pidetäänkin aina osa paikoista vapaana piipahtamista varten, sillä ravintolan alasali täyttyi aika nopeasti tupaten täyteen tuonakin tiistai-iltana. Ainakin näin kesällä tuonne näyttää kyllä saavan vähän helpommin pöydän kuin esimerkiksi Muruun alkuaikoina, kun sinne joutui odottamaan kolmekin kuukautta. Kannattaa siis tarkistaa tilanne Pastiksen nettisivuilta! 

Pastista on kuvailtu Murun rennompana ja karsitumpana versiona, ja ruokalista koostuu ranskalaisen maalaiskeittiön klassikoista. Ruokalista on mielestäni onnistunut, sillä koin suuria vaikeuksia päättää, mitä tilaisin, kun kaikki kuulosti niin hyvältä! Pidän erittäin paljon rennosta ranskalaismeiningistä, joten ei siis mikään ihme, että tykästyin paikkaan.

Alkuun pöytään tuotiin höyryävän kuumaa, juuri uunista tullutta maalaisleiää ja tapenadea. Rapeakuorinen, sisältä pehmeä leipä maistui taivaalliselta tuon tapenaden kanssa! Voi, kun itsekin osaisi leipoa tuollaista leipää! Tapenadea nyt ainakin aion tehdä kotonakin. 

Päätimme seuralaisenani olevan äitini kanssa syödä pääruoat ja ehkä sen lisäksi vielä jälkiruoat, mikäli pääruokien jälkeen olisi vielä tilaa. Äiti tilasi päivän kalansaaliin, joka oli tällä kertaa kokonainen meribassi. Meribassin lisäkkeenä oli tomaatti-kevätsipulivinaigrette ja kantarelleja. Lisäksi äiti tilasi vielä kesäisiä salaatteja. Minä tilasin pääruokakokoisen klassisen tartarpihvin ja sen lisäksi tryffelisuolatut maalaisranskalaiset. Meribassi oli mehevä ja tomaatti-kevätsipulivinaigrette sen seurana raikas. Annos olisi riittänyt ihan sellaisenaankin, kesäiset salaatit olivat sikäli vähän turhat ottaa enää lisäksi, mutta ne olivat kyllä aika freesit. Tartarpihviä tulee harvoin vastaan missään laadukkaassa ruokapaikassa ja siksi valitsin sen. Pihvi oli todella hyvä: tuore, laadukas liha ja raaka kananmuna sekä superhienoksi pilkotut lisukkeet (punajuuri, suolakurkku, kapris ja punasipuli) toimivat kuin häkä. Suosittelen siis tuota annosta todella lämpimästi! Annoksessa oli tosi paljon lihaa, mutta muuten se kyllä kaipasi nuo ranskalaiset lisukkeeksi. Ranskalaisiakin oli älyttömän paljon, ne olivat isoja ja pinnalta rapeita sekä sisältä pehmeitä. Tryffeli maistui näissä vain aavistuksen, mutta muuten ne olivat kyllä erinomaisia. Pidin myös tuosta annoksen tarjoilutavasta, kun ranskalaiset oli laitettu pieneen sanomalehdellä vuorattuun koriin. Ranskalaisten seuraksi pöydässä oli itse tehtyä ketsuppia, joka oli jumalaisen hyvää ja söinkin sitä tosi paljon. Pakko tehdä syksymmällä itse ketsuppia! Ketsupissa oli sellainen ihana tomaatin mehevä maku ja sopiva happo sekä makeus, aijai. Kertakaikkiaan superhyvä annos. Yleensä ranskalaiset pitäisi mielestäni tarjoilla majoneesin kanssa, mutta tuo itse tehty ketsuppi oli kyllä myös aika jees.

Kalan seuraksi tarjoilija suositteli italialaista sauvignon blancia ja tartarpihville taas jotain ranskalaista punaviiniä, joka ei peittäisi tartarpihvin makua täysin alleen. Pyysimme ruokiin soveltuvia viinejä, mutta ehkä pieni miinus tarjoilijalle tulee siitä, ettei tämä maistattanut viinejä, vaan kaatoi suoraan lasilliset. Ehkä hän oletti, ettemme tiedä viineistä mitään. Mielelläni olisin maistanut viiniä ensin, mutta toki ne molemmat sopivat annoksiin todella hyvin ja olivat kyllä maukkaita. 

Jälkiruoaksi emme jaksaneet isojen annosten jälkeen ottaa mitään isompaa, joten otimme jälkiruokaviinit ja äiti sen lisäksi pari talon suklaata ja minä palan juustoa, aprikoosi-omenachutneyta ja yhden talon suklaan. Jälkiruokaviiniksi pyysin ausleseä (viinilista olisi ehkä ollut kiva lukea tässäkin vaiheessa, sillä tarjoilijat vain pyynnöstä kertoivat, mitä heiltä löytyy), jota sattui sitten löytymään sitä samaa älyttömän hyvää Huxelrebeä, mitä aiemmin join Gaijinissa. Harmi, ettei tuota saa Alkosta! Juustoksi sain valtavan palan voimakkaan makuista ja tuoksuista valkohomejuustoa. Chutneytä oli myös reilusti ja se oli kivan rustiikkista, aprikoosit ja omenat olivat isoina paloina. Juusto ja chutney toimivat hyvin yhdessä ja sopivat myös tuon jälkiruokaviinin seuraan. Talon suklaa paljastui ravintolassa tehdyiksi tummiksi sulkaatryffelipalloiksi, jotka olivat isoja ja suoraan sanoen täydellinen päätös ihanalle aterialle.

Pastiksen ruokalistalla oli monia kiinnostavia annoksia, joita jäi testaamattakin, joten mielelläni kyllä palaisin paikkaan vielä uudelleenkin (aika harvinaista muuten!) ja jotain ruoista aion ainakin testata tehdä myös kotona. Hinnat olivat annoskokoihin ja annosten laadukkuuteen nähden mielestäni enemmän kuin kohdillaan. Tarjoilu oli tosi ystävällistä ja pelasi hyvin, vaikka loppuvaiheessa tarjoilijoilla alkoi olla aikamoinen kiire täyden salin kanssa. Ainut pieni miinus tulee viinien maistattamatta jättämisestä.

Jotkut ovat pitäneet Pastiksen makuja jo liiankin pelkistettyinä ilman mitään twistiä, mutta minä pidin ruoista kovasti. Kaikki oli hyvin, ajatuksella tehtyä ja mielestäni oli ihana syödä kunnon maalaisruokaa isoina annoksina ilman sitä ainaista, turhaa kikkailua. Jos ranskalainen keittiö on kerran jo vakiintunut kaavoihinsa ja jokin hyväksi todettu, miksi sitä pitäisi vielä tehdä enemmän oman näköiseksi kikkailemalla? Nautiskellen suosittelee Pastista täysin sydämin ja palaa paikalle varmasti myöhemmin uudestaan!