Vaivaamattoman leivän (no-knead bread) resepti on hyppinyt ympäri blogimaailmaa jo jokusen vuoden ajan. Minäkin olen suunnitellut leipovani sitä ja ylipäänsä leipää moneen otteeseen, mutta jotenkin leivän leipomisen aloittaminen on…
Kaivoin pakastimesta vielä viimeisiä kantarelleja ja tein niistä hiukan erilaista, pyttipannutyyppistä paistosta. Kantarellien lisäksi paistokseen tuli perunoita, kikherneitä ja ruohosipulia. Annokset kruunasi vielä sisältä ihanan valuva uppomuna. Tarkoituksena oli…
Kävin viime viikolla lounastamassa Kampin Fafa’sissa – olen suunnitellut sinne menoa jo jonkin aikaa, mutta aina olen ollut menossa sunnuntaina, jolloin paikka ei ole ollenkaan auki. Nyt olin liikkeellä…
Viinivinkki viikonlopuksi! Itävaltalainen Steininger Riesling on yksi suurista valkoviinisuosikeistani, jota saa Alkosta vielä melko kohtuulliseen hintaan! Ensimmäisen pullon olen saanut joskus lahjaksi ja sen jälkeen olen itse ostanut monta…
Uusi sieniresepti! Olen itse vähän kyllästynyt samoihin sieniresepteihini, joita toistan säännöllisin väliajoin – vaikka hyviä ovatkin, vaihtelukin virkistää. Olen nyt talvella pyrkinyt pitämään jollain tasolla tämän sesonkiajattelun voimissaan, ja…