suolaiset leivonnaiset/ Yleinen

Vaivaamaton leipä

Vaivaamattoman leivän (no-knead bread) resepti on hyppinyt ympäri blogimaailmaa jo jokusen vuoden ajan. Minäkin olen suunnitellut leipovani sitä ja ylipäänsä leipää moneen otteeseen, mutta jotenkin leivän leipomisen aloittaminen on aina tosi hankalaa. Nyt olin koko viikonlopun kotona ilman sen kummempaa ohjelmaa, joten päätin testata tätä simppeliä reseptiä. Ideana tässä leivässä on se, ettei sitä tarvitse vaivata: aineet sekoitetaan kulhossa ja taikinan annetaan kohota vähintään 12 tuntia, sitten taikina taitellaan leiväksi ja kohotetaan vielä pari tuntia. Lopuksi leipä paistetaan valmiiksi lämmitetyssä, kannellisessa uunivuoassa – ensin kannen kanssa ja lopuksi vielä ilman kantta. 
Leivästä tuli ihanan kuohkeaa ja reikäistä ilman vaivausta, tosin kuoresta tuli aavistuksen liian kovaa, joten paistaisin sen vähän pienemmällä lämmöllä tai vähän vähemmän aikaa ilman kantta (minä paistoin melkein sen puoli tuntia ilman kanttakin). Jotenkin minusta kyllä tuntuu, että mielummin vaivaan leipää vähän aikaa kuin odottelen toista vuorokautta sen valmistumista, malttamaton kun olen. Erinomaisen makuinen tästä leivästä kyllä tuli! Söin leipää itse tehdyn hummuksen kanssa ja aika maukas kombo niistä tulikin!
Vaivaamaton leipä
7,2 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
3,6 dl vettä
Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Sekoita veteen kuivahiiva ja suola. Sekoita sitten joukkoon vielä venhäjauhot. Laita kulhon päälle tuorekelmu ja pyyhe ja jätä taikina nousemaan lämpimään paikkaan vähintään 12 tunniksi. 
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle, taputtele se tasaiseksi lätyksi ja taita sitten reunat lätyn alle niin, että siitä muotoutuu kauniin muotoinen leipä. Jätä leipä kohoamaan vielä pariksi tunniksi.
Laita uuni lämpenemään 230 asteeseen ja laita sinne myös uunivuoka lämpenemään. Kun uuni on lämmin, nosta uunivuoka ulos ja kippaa leipä pyyhettä apuna käyttäen oikein päin kuumaan vuokaan. Laita kansi päälle ja leipä uuniin. Ota puolen tunnin kuluttua kansi pois ja jatka paistamista vielä 15-30 minuuttia. Anna leivän sitten jäähtyä hiukan ja herkuttele! 

You Might Also Like

4 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    16.2.2014 at 14:34

    Lopputuloksesta tulee hämmentävän hyvä ottaen huomioon, ettei sitä ollenkaan vaivata, mutta valmistusaika on kyllä pitkä. Pitkään on pitänyt testata samaa rautapatametodia ihan tavalliseen vaivattuun leipään. Mutta leipää tulee leivottua kovin harvakseltaan.

    Hämmentävintä on, että tämä leipä on yksi blogini kaikkien aikojen suosituimmista resepteistä ja viikko toisensa jälkeen kärkisijoilla luetuimmissa.

  • Reply
    Sini
    16.2.2014 at 19:31

    Vaivatusta leivästä tulee varmaan myös tosi hyvää samalla menetelmällä! Taidan itse testata sitä seuraavalla kerralla, kun leivon. Ihmisiä tuntuu helppous leivonnassa (ja ruoanlaitossa ylipäänsä) kiinnostavan!

  • Reply
    Anu
    26.2.2014 at 07:15

    Mikä sulla oli kantena uunikokissa? 🙂

  • Reply
    Sini
    26.2.2014 at 09:51

    Yhden toisen vuoan sattumalta saman kokoinen kansi! Käytän sitä aika usein tuon kantena.

  • Kommentoi