Olen jo pidempään herkutellut ajatuksella testata chilin ja suklaan yhdistämistä. Nyt sain viimein siihen lopullisen kimmokkeen Taste of Helsinki -festivaaleilla, joissa maistelin mainion, Fiskarsista majaansa pitävän Petris Chocolate Roomin…
Viime syksynä kuivasin sieniä paljon. Niistä olenkin tehnyt koko talven melkein joka viikko jonkun ruoan. Yksi suosikkiresepteistäni on tämä sienikeitto, jota teen yleensä suppilovahveroista (voit käyttää tähän muitakin sieniä,…
Varhaiskaalista saa tehtyä parasta coleslawia ja varhaiskaalihan on nyt parhaimmillaan. Coleslaw on simppeli ja melko tuhdin makuinen salaatti, joka toimii lisäkkeenä vaikka lihalle – helppotekoinen salaatti toimii loistavasti vaikka…
Perunasalaatti kuuluu mielestäni kesään yhtä lailla kuin aurinko! Tämän kertaisessa versiossa perunat on paahdettu, mikä tuo hauskaa makua salaattiin. Idea perunoiden paahtamiseen tuli Voisilmäpeliä-blogista joskus viime kesänä ja olenkin…
Kesäkuun puolivälissä Helsingissä järjestetään ensimmäistä kertaa Taste of Helsinki -ruokafestivaali. Konseptin mukaisia festivaaleja on ollut muissakin kaupungeissa, esimerkiksi Dublinissa ja Lontoossa. Ideana on se, että 10 ravintolaa on laatinut…
