salaatit/ Yleinen

Coleslaw ja itse tehty majoneesi

Varhaiskaalista saa tehtyä parasta coleslawia ja varhaiskaalihan on nyt parhaimmillaan. Coleslaw on simppeli ja melko tuhdin makuinen salaatti, joka toimii lisäkkeenä vaikka lihalle – helppotekoinen salaatti toimii loistavasti vaikka mökillä grillipihvin seurana. Jenkeistä kotoisin oleva salaatti ei luonnollisestikaan ole mitään laihduttajan ruokaa, mutta se on superherkullinen tapa käyttää varhaiskaalia. Kun majoneesinkin tekee itse, coleslaw saa aivan uuden ulottuvuuden.

Majoneesin tekeminen itse kuulostaa haasteelliselta ja jostain syystä olen karttanut sitä jo jonkin aikaa. Muutama viikko sitten huomasin ihanassa Fanni ja Kaneli -blogissa ohjeen itse tehtyyn majoneesiin – eikä resepti vaikuttanutkaan niin monimutkaiselta tai hankalalta, joten uskaltauduin kokeilemaan. Majoneesi valmistui nopeasti ja siitä tuli herkullista – ilman yhtäkään ylimääräistä lisäainetta. Lisäksi ainekset löytyvät yleensä aina kaapista, joten majoneesin tekaisee helposti. Tuskin tarvitsee kertoa, ettei kaappiin taida enää kovin usein eksyä valmismajoneesia!

Coleslaw ja itse tehty majoneesi

puolikas varhaiskaali
5 keskikokoista porkkanaa
pieni puolikas sipuli

1 kananmunan keltuainen
1 rkl sinappia
2 dl rypsiöljyä
suolaa ja pippuria
2 tl etikkaa

1 rkl sinappia
1 rkl sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
suolaa

Valmista ensin majoneesi. Sekoita keltuainen ja sinappi kulhossa. Lisää öljy ohuena nauhana vatkaten vimmatusti. Kun seos muuttuu majoneesiksi, mausta se suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon etikka.

Raasta varhaiskaali ja porkkana raasteeksi. Viipaloi sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Yhdistä pienessä kulhossa majoneesi, sinappi, sokeri, valkoviinietikka ja suola. Kaada majoneesiseos kaalin, porkkanan ja sipulin päälle, sekoita tasaiseksi. Tarjoa kylmänä.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi