Yleinen

Chilitryffelit

Olen jo pidempään herkutellut ajatuksella testata chilin ja suklaan yhdistämistä. Nyt sain viimein siihen lopullisen kimmokkeen Taste of Helsinki -festivaaleilla, joissa maistelin mainion, Fiskarsista majaansa pitävän Petris Chocolate Roomin ihania chilitryffeleitä. Suklaa ja chili toimivat mainiosti yhdessä ja ajattelin, ettei konvehtien valmistaminen itse voisi olla vaikeaa. No, hyvän makuisia niistä tuli, mutta ulkonäöstä ei kyllä voi sanoa samaa, sillä kauniita niistä ei tullut! Ehkäpä jonkinlainen silikonimuotti voisi olla avuksi tryffelien muotoilussa – seuraavalla kerralla kokeilen varmasti sitä.

Ajatuksena oli tehdä tryffeleitä, joissa olisi chilin makua ja päällä vielä kuorrute tummasta suklaasta. Chilinä käytin tulista Rawit-nimistä chiliä, jota löytyy ainakin isojen markettien valikoimista. Alla esitettyyn annokseen laitoin puolitoista chiliä, mikä sai tryffelit maistumaan omaan makuuni hieman liian tulisilta. Voit käyttää oman makusi mukaan sopivaa chiliä haluamasi määrän. Mitä laadukkaampaa suklaata käytät, sitä parempia makeisia saat. Voit myös testailla erilaisia suklaita ja vaikka valkosuklaatakin. Myös täytteissä vain mielikuvitus on rajana!

Chilitryffelit

1 dl kuohukermaa
1 rkl voita
tuoretta chiliä
250 g tummaa suklaata

100 g tummaa suklaata

Puolita haluamasi määrä tuoreita chilejä, poista siemenet ja pilko muutamaan palaan. Kiehauta kattilassa kerma ja voi sekä chilin palaset. Nouki tai siivilöi chilin palat pois liemestä. Nosta kattila pois levyltä ja pilko suklaa liemeen. Anna suklaan sulaa joukkoon. 

Laita kattila jääkaappiin jäähtymään ja sekoittele seosta silloin tällöin. Kun seos on hyytynyt massaksi, tee massasta palloja kahden pienen lusikan avulla. Laita pallot hetkeksi jäähtymään jääkaappiin. 

Sulata loput suklaat vesihauteessa. Dippaa tryffelipallot sulaan suklaaseen ja aseta ne leivinpaperin päälle. Jäähdytä vielä tryffelit lopuksi jääkaapissa. Ota ne huoneenlämpöön vähän ennen tarjoilua ja tarjoile huoneenlämpöisinä.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi