Sain kivasta Herneetkin rokkaa -blogista haasteen kertoa 8 satunnaista asiaa itsestäni. Kiitos haasteesta! Haasteen säännöt kuuluvat näin:1. Kiitä haasteen antajaa.2. Jaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle. 3. Ilmoita haasteesta näille kahdeksalle. 4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi. Koska blogi keskittyy tiukasti ruokaan, rajasin nämä satunnaisuudetkin ruoan pariin. Haaste on tainnut sen verran ahkerasti pyöriä ympäri ruokablogeja, etten tässä erikseen haasta ketään. Haasteen voi toki täältä napata mukaan, mikäli se ei vielä ole osunut…
Valitsen aika usein ravintolassa gnocchiannoksen, jos sellainen on tarjolla. En ole koskaan kuitenkaan uskaltautunut tekemään itse kyseisiä perunasta tehtyjä taikinapalleroita, koska niiden tekemisen sanotaan olevan niin vaikeaa ja kieltämättä annoksen tilaaminen on ravintolassakin aina vähän riski sen suhteen, millaiselta annos loppujen lopuksi maistuu. Löysin kuitenkin Pinterestistä niin kauniin kuvan gnocchiannoksesta, että päätin testata kuvan takaa löytynyttä reseptiä. Gnocchien resepti on alunperin Tom Colicchion kirjasta – minä noudatin linkin reseptiä jokseenkin…
Kävimme ennen pääsiäistä ravintola Gaijinissa juhlistamassa avokin syntymäpäiviä. Farangissa syöty maistelumenu on edelleen yksi parhaita ravintolakokemuksiani ikinä, joten odotukset Gaijinia kohtaan olivat melko korkealla. Pieni pettymys Boulevard Socialista kummitteli mielessä, mutta ystävän kehuma Gaijin piti päästä kuitenkin itse testaamaan. Söimme herkullisemmalta kuulostavan menu Gaijinin, joka sisälsi huikean määrän ruokalajeja – kaikkiaan 9 kappaletta! Seuralainen nautti ruokansa kanssa olutta ja minä join edullisemman suositusviinimenun puolikkaana. Ravintola sijaitsee ihanalla paikalla Bulevardilla ja…
Pääsiäisenä meillä syötiin tietysti lammasta (postauksen kirjoitus on hieman kestänyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Ostin kaksi lampaan paistia, kun paisti oli tarjouksessa 7 €/kg. Paistit saivat ensin pintaansa mausterubin ja sitten ne saivat muhia liemessä matalalla lämmöllä uunissa koko yön. Aamulla toinen pehmeä lampaanpaisti sitten nyhdettiin haarukoilla palasiksi. Lammas lykättiin itse tehtyjen pitaleipien väliin mintun, chilin, punasipulin, rucolan ja jogurttikastikkeen kanssa. Herkkua! Koska pääsiäisen ruokaseurue oli suuri, myös…
Koska viime syksyn suuresta suppilovahverosadosta on vielä paljon kuivattuja sieniä käyttämättä ja vanhat sienireseptini alkavat tylsistyttää, olen kehitellyt uusia sienireseptejä. Tämä on varsinainen arjen pikaruoka, joka toimii niin lisukkeena kuin kevyenä lounaanakin. Sienet, pavut ja pekoni toimivat hienosti yhdessä, eikä ruoka mielestäni jäänyt kaipaamaan mitään lisää, mutta halutessasi voit tarjota tätä myös pihvin tai kalan lisukkeena. Tämän ruoan valmistuksessa ei tarvitse jäädä odottamaan pitkiä kypsytysaikoja, sillä kaikki on hetkessä kypsää…
