Yleinen

Kokonainen uunissa paistettu siika

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni uunissa paistettuja kokonaisia pikkukaloja, mutta kalasaalis on kaupan tiskillä ollut huonoa – vain fileitä ja pääosin lohta. Nyt kuitenkin nappasi ja löysin sopivan kokoisia kokonaisia karisiikoja kohtuulliseen 12 euron kilohintaan. Meillä syödään suosituksiin nähden liian vähän kalaa lähinnä sen korkean hinnan ja huonohkon saatavuuden takia. Lähikaupassamme ainoa kohtuuhintainen kalavaihtoehto kalapuikkojen lisäksi on yleensä lohi, joka on toki hyvää, mutta jota ei aina jaksa syödä.…

Jatka lukemista...

juomat/ Yleinen

Granaattiomenajuoma

Katselin joulun alla televisiosta Jamie Oliverin jouluteemaista ohjelmaa, jossa Jamie teki herkullisen näköisiä drinkkejä yhdistämällä kuohuviiniä ja granaattiomenaa. Pakkohan sitä oli kokeilla, sovelsin ohjeesta vain alkoholittoman version sekoittamalla granaattiomenan hiilihapotettuun veteen. Granaattiomenan siemenet ovat mielestäni tosi hauskan näköisiä tuossa juomassa! Kotiin muutti joulun alla hiilihapotuslaite, joten siitä on tietysti pitänyt kehitellä kaikenlaisia makuvesiä. Mikäli ei omista hiilihapotuslaitetta, tähän voi toki käyttää mitä tahansa maustamatonta kivennäisvettä. Juoma sopii hyvin vaikkapa illallisen…

Jatka lukemista...

Yleinen/ yleistä

Blogivuosi 2012

Ajattelin alunperin, etten jaksaisi kirjoittaa tälläistä postausta, kun aloitin bloggaamisen vasta helmikuussa, mutta päätin nyt sitten kuitenkin sen tehdä, koska näitä on aina mielestäni hauska lukea. Postauksen tekeminen oli myös aika hauskaa, välillä on kiva selata vanhoja kuvia ja muistella, mitä kaikkea sitä onkaan tullut kokkailtua ja syötyä. Tässä siis vuoden viimeisten päivien kunniaksi blogivuoden 2012 parhaat palat Nautiskellen-blogista – olkaa hyvät!  Helmikuussa aloitettiin bloggaaminen ja tehtiin kotitekoista mysliä. Maaliskuussa…

Jatka lukemista...

Yleinen/ yleistä

Ruokaan liittyviä tavoitteita ja toiveita vuodelle 2013

Pidän listojen kirjoittamisesta ja niinpä ajattelinkin nyt uuden vuoden kynnyksellä listata hieman ruokaan liittyviä tavoitteita ja toiveita vuodelle 2013. Usein asioiden kirjoittaminen ylös auttaa muistamaan ne ja tekemään niistä totta. Vuoden lopussa voi sitten käydä listan läpi ja katsoa, mitkä tavoitteet ja toiveet toteutuivat. 1. Jatkan edelleen projektiani tutustua eläinten eri ruhonosiin ja laitan ruokaa sekä minulle oudoista ruhonosista että myös eri eläimistä. Tähän liittyen teen ruokaa pakastimessa lymyilevästä poronneljänneksestä…

Jatka lukemista...

Yleinen

Imelletty perunalaatikko

Lupailin aikaisemmin postausta imelletystä perunalaatikosta, joten tässä tulee! Perunalaatikon tekemiselle tuntuu olevan ohjeita niin paljon kuin tekijöitäkin. Tämä resepti on vain minun tulkintani aiheesta, ei ainoa oikea eikä välttämättä edes paras – oma kehittelyni aiheen tiimoilta jatkuu varmasti tulevinakin jouluina. Ohjeeni on sovellus avokin mummun reseptistä ja tästä. Myös Siskot kokkaa -blogissa blogattiin imelletystä perunalaatikosta vähän aikaa sitten.   Perunan imeltyminen tuntuu olevan vähän henkimaailman hommaa – vaikka tekisi kaiken kaksi…

Jatka lukemista...