Tähän väliin yksi ei-niin-jouluinen resepti. Joskus (tai aika useinkin, mitä ruoanlaittoon tulee) yksinkertaiset asiat ovat parhaita. Erityisen hyvin tämä pätee näihin italialaistyyppisiin tomaattibruchettoihin – ei tarvita kuin pala hyvää leipää, vähän valkosipulia, pari punaposkista tomaattia ja vihreä nippu basilikaa. Näillä eväillä saa aikaiseksi hienon makuelämyksen! Näin yksinkertaisissa resepteissä toki raaka-aineiden laadukkuus korostuu erityisesti, joten valitse parasta leipää ja kypsiä tomaatteja sekä hyvää oliiviöljyä. En olisi itse uskonut, että valkosipuli maistuisi…
Menen jouluksi valmiiseen pöytään, mutta ajattelin viedä jotain mukanani ja lisäksi teen ainakin joululaatikoita 91-vuotiaalle mummolleni. Mummo on tehnyt jouluruoat seitsemän vuosikymmenen ajan, mutta nyt ei enää jaksa, joten teen hänelle joululahjaksi jotain joulupöytään. Tässä ajatuksiani siitä, mitä minun joulumenuuni ehdottomasti kuuluisi. Linkeistä pääsee blogissa aiemmin julkaistuihin resepteihin, toki kaikista ei reseptiä löydykään. Ainakin perunalaatikosta on tulossa juttua vielä ennen joulua. Postauksen kuvituksena on vanhoja kuvia blogissa esiintyneistä jouluun liittyvistä…
Näin joulun alla riittää kaikenlaisia pikkujouluja ja muita illanistujaisia. Tässä joulunalusaikaan sopiva sormisyötävä, jota on helppo valmistaa isojakin määriä kerralla. Pienten saaristolaisleipäpalasten päälle sivellään hieman sinappia, päälle isketään graavilohisiivu (myös kylmäsavulohi käy) ja annos koristellaan vielä ruohosipuli- ja tillisilpulla. Tähän sopisi erinomaisesti myös hienonnettu punasipuli (olisin itsekin laittanut sitä, mutta punasipulit olivat sisältä mätiä – miten aina voikin käydä niin?). Makea saaristolaisleipä ja voimakas sinappi muodostavat ihanan makuparin rasvaiselle lohelle.…
Hain tänään pakkaseen neljäsosan poron vasasta. Jaoimme puolikkaan poron kaveripariskunnan kanssa. Meidän settiimme päätyi potkakiekkoja, pussillinen pikkuluita, ribsejä, sisä- ja kulmapaistit sekä pari pakettia jauhelihaa. Ribsien ja fileiden osalta sovimme kavereiden kanssa tekevämme niistä yhdessä ruokaa – noita kun ei saanut jaettua ja ovat molempien suosikkeja. Poron hinnaksi tuli kyydityksineen pääkaupunkiseudulle 14,75 €/kg, mikä on mielestäni melko kohtuullista. Poro tuli valmiiksi paloiteltuna ja vakuumiin pakattuna, joten sen sai iskeä suoraan…
Tarjosin vieraille tälläistä sipulipiirasta, joka on kivaa vaihtelua ainaiselle kinkku- tai fetapiiraalle ja siitä saa lisäksi aika näyttävän tarjottavan, jos pinoaa sipulirenkaita ison keon piirakan päälle. Inspiraation lähteenä oli tämä Glorian ruoka ja viini -lehden resepti (lehden nettiarkistoista löytää mukavan paljon kaikkia hyviä ruokaohjeita, plussaa kauniista kuvista!). Pohjana käytin helppouden vuoksi valmista (pakaste)filotaikinaa, joka on mukavan rapsakka vaihtoehto voitaikinalle. Sipulit karamellisoidaan ihanan tummiksi ja makeiksi (tummuutta lisää balsamicoloraus sipulien päällä). Täytteeseen…