salaatit/ Yleinen

Sienisalaatti

Pakastin päätti sanoa tässä vaiheessa vuotta sopimuksensa irti, joten viikonloppu on kulunut hilloja ja mehuja keitellen. Pakastetuista sienistä tein superhelpon ja nopean sienisalaatin. Tähän voi käyttää monenlaisia sieniä, mutta mielestäni parasta siitä tulee kangasrouskuista, joita kasvaa ainakin Etelä-Suomessa niin paljon kuin vain jaksaa kerätä, kunhan muistaa esikäsitellä sienet huolellisesti. Useimmista isoista ruokakaupoista saa nykyään myös ympäri vuoden erikoisempiakin sieniä ja kauppahallista epäilemättä myös. Rouskujen voimakas, jopa hieman pistävä maku pehmenee kermaviilillä ja salaatti on ihanaa ruisleivän päällä tarjottuna.

Sienisalaatti

200 g esikäsiteltyjä kangasrouskuja
1 iso sipuli
1 prk kermaviiliä
suolaa
pippuria

Hienonna sipuli ja kangasrouskut. Sekoita ne sitten kermaviilin joukkoon. Mausta salaatti suolalla ja pippurilla, etenkin suolaa saa laittaa melko reippaasti. Tarjoile tumman leivän päällä tai sellaisenaan!
 

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi