lisukkeet/ Yleinen

Linssimuhennos ja paistettua kanaa

Vaikka syön välillä melko kasvispainoitteisesti, en kuitenkaan ole koskaan kokannut linssejä. Söin jokin aika sitten ravintolassa ihanaa linssimuhennosta, joten päätin testata samanlaista myös kotona. Ei linssien kokkaaminen vaikeaa ollut, en vain ole koskaan tarttunut niihin kaupassa. Viime aikoina olen tykästynyt yhä enemmän papuihin (erityisesti voipapuihin) ja linssien maku on myös alkanut miellyttää

Ostin belugalinssejä, jotka ovat pieniä ja mustia. Alunperin hain de puy -linssejä, mutta niitä ei meidän kaupastamme löytynyt. Nuo belugalinssit olivatkin huikean hyviä! Jatkossa kuiva-ainekaapin vakiovarustukseen taitaa kuulua pussi linssejä… Linssit ovat kivaa vaihtelua perunalle tai riisille. Ja annoksista tuli jotenkin tosi kauniita tummien linssien kanssa!

Keitin linssit sipulin, valkosipulin ja kasvisfondin seurassa ja tein niistä maukkaan muhennoksen lisäämällä lopuksi yrttejä, oliiviöljyä ja ranskankermaa. Muhennoksen rakenteesta tuli aika löllöinen, mutta itse linssit olivat mukavan napakan makuisia. Kanoille tein marinadin sitruunasta, rosmariinista, valkosipulista ja oliiviöljystä ja paistoin ne pannulla ruskeiksi. Kanat sopivat linssien pariksi erinomaisesti! 

Linssimuhennos ja paistettua kanaa

3 valkosipulin kynttä
puolikas sipuli
2,5 dl linssejä
5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
muutama oksa tuoretta timjamia
muutama oksa tuoretta rosmariinia
loraus oliiviöljyä    
suolaa
1 prk ranskankermaa

2 kanafilettä
2 valkosipulin kynttä
muutama oksa tuoretta rosmariinia
puolikas sitruuna
loraus oliiviöljyä
suolaa

Kuori sipuli ja valkosipulin kynnet ja hiennonna ne. Kuullota sipuleita hetki pannulla ja lisää sitten linssit, neste ja fondi. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan minä keitin 1 osan linssejä ja 2 osaa vettä noin 20 minuutin ajan. 

Valmistele tällä välin kanat. Pilko fileet hieman pienemmiksi paloiksi. Hienonna valkosipulin kynnet ja rosmariini. Kokoa sitten marinadi kanoja varten kulhoon: sekoita hienonnettu valkosipuli ja rosmariini, raasta puolikkaan (hyvin pestyn) sitruunan kuori sekaan ja purista sitruunasta myös mehu joukkoon. Lisää sitten loraus oliiviöljyä ja mausta suolalla. Kierittele kanafileet marinadissa – voit halutessasi antaa niiden olla siellä kauemminkin. Paista kanat sitten kuumalla pannulla kypsiksi ja pinnaltaan ruskeiksi.

Kun linssit ovat kypsiä, mausta ne: sekoita joukkoon hienonnettu timjami ja rosmariini, loraus oliiviöljyä ja suolaa. Sekoita lopuksi joukkoon purkki ranskankermaa. Tarjoile linssimuhennos paistetun kanan kanssa. 
 

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi