Ravintola Gaijin

Kävimme ennen pääsiäistä ravintola Gaijinissa juhlistamassa avokin syntymäpäiviä. Farangissa syöty maistelumenu on edelleen yksi parhaita ravintolakokemuksiani ikinä, joten odotukset Gaijinia kohtaan olivat melko korkealla. Pieni pettymys Boulevard Socialista kummitteli mielessä, mutta ystävän kehuma Gaijin piti päästä kuitenkin itse testaamaan. Söimme herkullisemmalta kuulostavan menu Gaijinin, joka sisälsi huikean määrän ruokalajeja – kaikkiaan 9 kappaletta! Seuralainen nautti ruokansa kanssa olutta ja minä join edullisemman suositusviinimenun puolikkaana. 

Ravintola sijaitsee ihanalla paikalla Bulevardilla ja jo paikalle tullessa paikka houkuttelee suurten ikkunoiden takana istuvien ihmisten joukoilla. Ravintola oli keskiviikkoiltana melkein täynnä, joten suosittelen tekemään pöytävarauksen. Gaijinin nettisivuilla kerrotaan sen tarjoilevan Japanin, Korean ja Pohjois-Kiinan makuja modernilla tavalla.

Menu lähti liikkeelle vihersimpukoilla, joissa oli yuzua ja miriniä sisältävä kastike ja pikkelöityjä nuudeleita. Olin tietysti niin innoissani, etten muistanut edes kuvata annosta, ennen kuin se oli kadonnut parempiin suihin. Vihersimpukat olivat ihan OK – mutta melko mauttomat verrattuna vastaavan tyylisiin Farangissa tarjottuihin. Pikkelöidyt nuudelit olivat lähinnä outoja, enkä oikein ymmärtänyt lötköjen nuudelien funktiota ruoassa, kun eivät ne mitään makua tai rakennetta siihen tuoneet. 

Seuraava ruokalaji oli suolaisista ruoista menun herkullisimpia: minipienet pork bunit. Possunkylki oli pehmeää ja makeassa soosissa uitettua, sämpylät superkuohkeita ja jännittävän tahmaisia, kastikkeena hieman tulista kimchi-majoneesia – aika nappisuoritus. Possunkyljen tekstuuri ja makukin olivat aika samantyyppisiä kuin kotona tekemissäni vietnamilaisissa bánh mi -leivissä. Mutta leivät olivat tässä kyllä tosi erilaisia. 

Ensimmäisten kahden ruokalajin kanssa viinimenussani oli tarjolla sakea. En muista yhtään, minkä nimistä tuo sake oli, mutta se oli kuitenkin melko herkän makuista, eikä ollenkaan niin voimakasta kuin aiemmin maistamani saket ovat olleet. Loppuun asti lasin taisi kuitenkin kulauttaa seuralaiseni.

 
Menu jatkui päivän sashimilla. Annos oli kuin taideteos! Se sisälsi raakaa lohta, siikaa ja tonnikalaa, lohen mätiä, soijakastiketta, wasabimajoneesia, inkivääriä ja retikkasalaattia. Kalat olivat tuoreita ja raikkaan makuisia (erityisesti siika maistui herkulliselta) ja majoneesi mukavan kirpakkaa, mutta kaikkiaan tästä annoksesta jäi vähän mauton kuva. Parasta annoksessa oli sen ulkonäkö, mikä ei kuitenkaan mielestäni ole se ykkösasia ruoasta puhuttaessa.

Seuraava annos unohtui taas kuvata. Kyseessä oli kuitenkin glaseerattua ankeriasta, ankanmaksamoussea ja kirsikkaa sisältänyt annos. Ankerias jäi annoksessa sivuosaan, kun ankanmaksamoussen maku oli niin voimakas. Mousse oli kyllä hyvää – todella pähkinäisen makuista. Minäkin, joka en ole ikinä ollut minkään maksan ystävä, pidin annoksesta.

Seuraavaksi oli tiedossa lohta misomarinadilla tryffeli-dashiliemessä. Lisäksi annoksessa oli salaatti, joka koostui omenasta, kurkusta, retikasta ja saksanpähkinöistä. Lohen kypsyys oli täydellinen, mutta annos olisi kaivannut ripausta suolaa. Nyt se oli lähinnä hieman kirpeää, mutta muuten melko mautonta. Tryffeli ei annnoksessa maistunut, mutta saksanpähkinät sentään toivat siihen hieman pehmeyttä.

Sashimin, ankanmaksamoussen ja lohen seuraksi oli viinimenussa valikoitu valkoviini, uusi-seelantilainen Satellite Riesling. Raikas ja mineraalinen viini toimikin hyvin kaikkien annosten kanssa – kalaruokiin se antoi raikkautta ja ankanmaksan rasvaisuutta se leikkasi mukavasti.

Seuraava annos oli kanaa, joka oli marinoitu makeassa luumusoijassa ja grillattu sitten vartaassa. Kana oli juuri ja juuri kypsää ja mukavan mehevää. Kastike oli mukavan makeaa, mutta kokonaisuutena myös tämä annos olisi kaivannut enemmän suolaa ja ylipäänsä makua. Kanan jälkeen tarjoiltiin seesamilla, soijalla ja inkiväärillä maustettuja kampasimpukoita. Annoksessa oli mukana myös merileväkaviaaria. Kampasimpukoiden kypsyys oli osunut nappiin, mutta melko voimakkaasti soijan makuinen kastike jyräsi kampasimpukoiden herkän maun täysin alleen. Tämä oli ehkä tuon lohiannoksen kanssa menun pahimpia floppeja.

Menun viimeinen suolainen ruoka nosti menun taas plussan puolelle: mongolialainen hot pot -lammas haudutettuine lampaan niskoineen, savustettuine fenkoleineen ja maukkaine lammasliemineen oli hieno kokonaisuus. Lammas oli suussa sulavan pehmeää, fenkoli aivan eri tyyppinen kuin yleensä (positiivisella tavalla – se oli jopa hieman makeaa), pinjansiemenet antoivat annokselle pähkinäistä makua ja purutuntumaa ja liemi oli juuri sopivan suolaista.

Kanan, kampasimpukan ja lampaan kera tarjoiltiin punaviiniä – italialaista Sandrone Lucianon Barbera d’Albaa. Punaviini toimi kaikkien ruokien kanssa oivallisesti, mutta erityisen hyvin tuon lampaan seurana, vaikka viini ei ollutkaan mikään kovin raskas.

Onneksi jälkiruoka sai hymyn molempien huulille: vihreällä teellä maustettua valkosuklaamoussea, marenkia, granny smith -omenaa ja szechuan-pippuria. Juuri sopiva kombinaatio makeaa ja kirpeää, pehmeää ja kovaa. Aijai! Erityisen ihanaa oli tuo kirpeä omenahillo! Koko jälkiruoka toimi tosi hienosti yhteen. Jälkiruokaa komppasi jumalaisen hyvä jälkiruokaviini – Huxelreben Beerenauslese. Ihanan makea ja samaan aikaan kuitenkin raikas viini, voisi jopa sanoa, että parhaita koskaan maistamiani jälkiruokaviinejä! Jos tuota saisi Alkosta, hakisin pari pulloa heti kaappiin!

Yhdeksän ruokalajin menussa oli kolme erittäin hyvää annosta, muutama mitäänsanomaton ja kaksi aika huonoa. Tämän hintaiseen ravintolaan mielestäni aika heikko tulos – varsinkin, kun muistelee sitä makujen ilotulitusta ja maistajan ihmetystä, jota olen Farangissa kokenut. Muutaman annoksen mauttomuus ja tuon kampasimpukka-annoksen kastikkeen sopimattomuus olivat mielestäni jopa aika isoja yllätyksiä. 
  
Illallisen aikana pöydässämme kävi varmaankin neljä tai viisi eri tarjoilijaa tuomassa ruokia. Jokaisesta ruoasta kerrottiin, mitä se sisältää, mutta niin nopeasti ja hiljaisella äänellä, ettö puolet meni aina ihan ohi. Onneksi pöytään tuotiin heti alussa lappu, jossa tilaamamme menun ruoat oli lueteltu. 

Puolikas viinimenu oli mielestäni ihan kohtuullisen hintainen ja viinit hyviä – erityisesti se jälkiruokaviini. Toisaalta tähän varmasti vaikuttaa myös se, että vaikka tilasin puolikkaan viinimenun, tarjoilija kaatoi minulle kolmea ensimmäistä viiniä täyden viinimenun annokset – vasta tässä vaiheessa tajusin ihmetellä viinin määrää. Huomauttaessani asiasta tarjoilijalle, hän ei suoraan myöntänyt kaataneensa vahingossa liikaa, ja minulle jäikin hieman hämmentynyt olo siitä, minkä verran minulle oli viiniä kaadettu ja mitä siitä sitten joutuisin maksamaan. Minulta laskutettiin kuitenkin asianmukaisesti vain puolikas viinimenu (jonka kyllä selvästi tilasin), joten asiassa ei sen suhteen ollut ongelmaa.

Loppukaneettina sanottakoon, että kannan roposeni jatkossa mielummin Farangiin, sillä Gaijin ei tarjonnut mielestäni tarpeeksi vastinetta rahalle, vaikka osa annoksista hyviä olikin. Ehkä ravintolaan voisi joskus mennä maistamaan kehuttuja drinkkejä tai syömään vain noita onnistuneita annoksia.