juomat/ Yleinen

Joulumenu 2013

Tässä hiukan joulutunnelmaa bloginkin puolelle! Vaikka loppuvuosi on ollut kiireinen eikä blogin puolelle ole paljon joulujuttuja eksynyt, olen kuitenkin suunnitellut joulumenun jo etukäteen ja nyt osa ruoista on jo valmistettukin. Teen tällä kertaa hiukan karsitun menun jouluaatolle, sillä suuntaamme valmiiseen joulupöytään jo joulupäivänä. En halua, että ruokaa siis jää aatolta yli. Tänä vuonna en siis aio laittaa kaikkia laatikoita, vaan keskityn vain siihen parhaimpaan eli imellettyyn perunalaatikkoon. Viime vuoden joulumenuni löydät täältä. Tänä vuonna menuni on kalapainotteisempi ja ehkä hiukan omaan makuun enemmän tuunattu, ei niin perinteinen kuin aiempina vuosina, vaikka toki tiettyjä juttuja en haluakaan jättää väliin.

Alkuun teen ehkä lämmintä, mausteista juomaa kuuman omenajuoman tyyliin. Olen juonut nyt joulun alla enemmän glögiä kuin vuosiin, joten vaihtelu virkistää! 

Perinteisistä jutuista joulupöydästä löytyy tietysti kinkku ja sen parina ihana Ruoveden Herkun konjakkisinappi. Laatikoista ainoana pöytään etsiytyy imelletty perunalaatikko. Katsotaan, miten perunalaatikko onnistuu tänä vuonna – täydellisen perunalaatikon tekemisen opettelu jatkuu. 

 

Joulupöydästäni löytyy itseoikeutetusti saaristolaisleipä lisukkeineen. Tätä aion tehdä monta leipää ja viedä mukanani myös sukulaisille. Leivän lisukkeiksi on graavilohta ja graavisiikaa, sienisalaattia sekä siianmätiä, smetanaa ja punasipulia. Lisäksi tietenkin kotijuustoa, jota en olekaan tehnyt sitten viime joulun ja jota tekee nyt älyttömästi mieli. Kaloja en aio graavata itse, vaan aion hakea kauppahallista kalan, jonka pyydän graavaamaan. Olen joskus syönyt sellaista hallissa graavattua kalaa, joka oli ihan huikean hyvää! Sienisalaatin kanssa aion kokeilla kermaviilin sijaan smetanan ja majoneesin yhdistelmää, katsotaan tuleeko hyvää.
Lisäksi teen vielä raikkaan salaatin päärynöistä, pähkinöistä, sinihomejuustosta, granaattiomenasta ja lehtikaalista. Perinteinen rosolli tuntuu nyt jotenkin hiukan tunkkaiselta, joten tämä salaatti saa tuoda hieman uusia tuulia joulupöytään.
Jälkiruoaksi nautimme vain suklaata, tuskinpa tuon ruokamäärän jälkeen tekisikään enää mieli kovin tuhtia jälkiruokaa.
Vaikka menussa on paljon kalaa, aion silti juoda jouluun sopivaa tuhtia punaviiniä. Tämän vuoden valinnat ovat ikisuosikki Hewitson Miss Harryn lisäksi espanjalaiset viinit: edukas Piedemonte Reserva ja hiukan hinnakkaampi Marqués de Arienzo Reserva.

Mitä sinun joulumenuusi ehdottomasti kuuluu ja aiotko sisällyttää siihen tänä vuonna jotain uutta? 

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Merja
    21.12.2013 at 22:46

    Meillä syödään perinteisistä joulusafkoista vain kalaa alkupalana eri muodoissaan saaristolaisleivän kera. Perinteiset jouluruoat ei maistu, joten syömme sitä mikä on meistä ihanaa. Tänä jouluna aatosta tapaniin: hirveä mäntykastikkeella, pancetalla karamellisoitua kaniinia ja renesanssisorsaa. Ehkä kampasimpukkaa tai muita äyriäisiä alkupalaksi kun graavikala alkaa kaivata vaihtelua. Juhla syntyy siitä mikä on omassa suussa herkullisinta!

    Sun gratinoidut nauriit testattiin tänään, taivaallisen hyvää! Nauris onkin ollut lapsuudest asti pannalistalla – näin ne ennakkoluulot haihtuu 🙂

  • Reply
    Sini
    22.12.2013 at 08:01

    Oih, kuulostaapa hyvältä nuo lihat! Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että pitää syödä nimenomaan sitä mikä on omasta mielestä parasta! Minulla on tiettyjä perinteisiä juttuja, joista en halua tinkiä, mutta esimerkiksi rosollin ja lanttulaatikon jätän mielelläni väliin…

    Hei kiva kuulla, että nauriit maistuivat! 🙂 Ne ovat hyvää vaihtelua kyllä vaikkapa iänikuiselle perunalle. Minä en muista koskaan lapsuudessani edes syöneeni naurista, mutta en kyllä ole ollut mikään suuri juuresten ystävä muutenkaan lapsena…

  • Kommentoi