suolaiset leivonnaiset/ Yleinen

Itse tehdyt tortillat carnitas ja ananassalsa

Näin kylmillä keleillä on tehnyt yllättäen mieli syödä paljon lihaa, joten olenkin kokkaillut aika paljon tälläisiä pidempään haudutettavia lihoja. Halusin tehdä ananassalsaa, joten kehittelin siihen ympärille tortilla-annoksen, joka sisälsi meksikolaistyylistä nyhtöpossua – sitä kutsutaan siellä päin maailmaa nimellä carnitas – ja guacamolea. 
Carnitas syntyi aika perinteisellä nyhtöpossureseptillä, hiukan mausteisempana versiona vain. Käytin porsaan kassleria, jonka paloittelin kypsymisen nopeuttamiseksi muutamaan palaan. Hieroin lihan pintaan kuivamausteseoksen, jossa oli suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta ja chilijauhetta. Laitoin lihan uuniin ensin hiukan kovemmalle lämmölle pintojen kiinni paistamiseksi ja sitten annoin sen olla matalammalla lämmöllä kolmisen tuntia hautumassa. Mitä pidempään lihaa hauduttaa, sitä parempaa se on – voit siis huoletta jättää lihan uuniin yön yli matalalle lämmölle. Uunista pois ottamisen jälkeen riivin lihan haarukalla palasiksi ja kaadoin sen joukkoon hiukan chilikastiketta (käytin srirachan ja hieman miedomman chilikastikkeen sekoitusta). Jouduin myös lisäämään lihaan vähän suolaa riipimisen jälkeen.
Ananassalsa syntyy simppelisti tuoreesta ananaksesta, punasipulista, chilistä, limestä, mintusta ja korianterista. Salsa toistaa hienosti samoja makuja kuin guacamole ja tuore ananas sopii makeudellaan ihanasti possun ja miedon tulisuuden seuraan! Ananassalsa ja guacamole myös riittävät aivan hyvin tortillojen täytteeksi tuon lihan kanssa, eikä tarvitse enää tuhlata ajatusta muille lisukkeille. 
Tein myös vehnätortillat tällä kertaa itse. Oletko koskaan sattunut vilkaisemaan kaupan valmiiden tortillojen ainesosaluetteloa? Yleensä ostamissani valmiissa tortilloissa on 10 eri ainesosaa (joista neljä e-koodillisia), kun näissä itse tekemissäni on vain jauhoja, vettä, suolaa ja öljyä. Tein tortillat vehnäjauhoista, kun en ollut tajunnut maissijauhoja ostaa – voit tehdä tortillat samalla ohjeella korvaamalla osan tai kaikki vehnäjauhot maissijauhoilla. Kokonaan maissijauhoista tehdyt tortillat ovat ne perinteisimmät, mutta myös hankalimmat kaulittavat – siksi meksikossa kai käytetään usein tortillaprässiä. Suosittelisinkin siis maissi- ja vehnäjauhojen sekoitusta. Lätyt kannattaa kaulita niin ohuiksi kuin mahdollista, minulla ne jäivät hiukan liian paksuiksi. Ne eivät myöskään olleet ihan pyöreitä muodoltaan, mutta eipä se syöjiä haitannut. 

Itse tehdyt tortillat carnitas ja ananassalsa
500 g porsaan kassleria tai muuta rasvaista ruhon osaa
suolaa
pippuria
savupaprikajauhetta
chilijauhetta
sriracha-chilikastiketta
mietoa chilikastiketta

3 kypsää avokadoa
2 kypsää tomaattia
1 valkosipulin kynsi
puolikas mieto chili
kourallinen tuoretta korianteria
suolaa

pippuria

2 limeä
oliiviöljyä

1/4 kokonaisesta, tuoreesta ananaksesta
1 pieni punasipuli
puolikas mieto chili
kourallinen tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta minttua
1 lime
suolaa
pippuria
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä
2 dl vettä
suolaa
Valmista ensin liha: ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen sen paistamista. Pilko liha muutamaksi hiukan pienemmäksi palaksi ja hiero palojen pintaan mausteseos. Laita liha 225-asteiseen uuniin ja laske lämpö puolen tunnin kuluttua 150 asteeseen. Anna lihan kypsyä uunissa vähintään kolme tuntia. Kun liha on valmis, ota se pois uunista ja anna sen jäähtyä hiukan. Riivi liha sitten kahdella haarukalla pienemmiksi paloiksi. Sekoita lihapalojen joukkoon chilikastikkeet ja lisää tarvittaessa suolaa. 

Valmista sitten guacamole. Pilko avokadot, tomaatit, valkosipulin kynsi, chili ja korianteri. Laita ne kulhoon ja muussaa avokadoja hiukan haarukalla. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Purista sitten joukkoon kahden limen mehu ja lorauta perään hiukan oliiviöljyä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita! Suojaa guacamole kelmulla ja laita jääkaappiin odottamaan.

Valmista sitten ananassalsa. Kuori ananas ja pilko se mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Pilko myös punasipuli ja chili niin pieniksi paloiksi kuin saat. Hienonna korianteri ja minttu. Sekoita ainekset kulhossa, purista joukkoon yhden limen mehu ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Peitä ananassalsa kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään.
Sekoita tortillataikinan ainekset keskenään kimmoisaksi taikinaksi. Jaa taikina 10 osaan ja kauli jokaisesta ohut pyöreä lätty. Paista lätyt kuivalla, kuumalla pannulla nopeasti molemmilta puolilta ruskeapilkullisiksi. 
Lämmitä tarvittaessa liha. Laita tortillat tarjolle guacamolen, ananassalsan ja lihan kera. Laita pöytään myös chilikastiketta, jota kukin voi lisätä omaan annokseensa makunsa mukaan! 

You Might Also Like

4 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    22.1.2014 at 18:46

    Samantien tuli nälkä kun tänne kurkisti. Ananassalsa raikastaa täydellisesti tuon kokonaisuuden. Vehnätortillat ovat niin superhelppoja ja paljon parempia kuin valmiina ostettavat, että nykyään teen ne oikeastaan aina itse.

  • Reply
    Sofia
    23.1.2014 at 16:14

    Ananassalsa ja nyhtöpossu on ihan lyömätön yhdistelmä!

  • Reply
    Sini
    25.1.2014 at 12:19

    Heh, pitää aina varautua eväillä 😉 minä en aiemmin ole itse tehnyt (aika harvoin kyllä tortilloita edes tulee syötyä), mutta tästä eteenpäin taidan kyllä tehdä mielummin itse!

  • Reply
    Sini
    25.1.2014 at 12:19

    Niin on! 🙂

  • Kommentoi