Yleinen

Itse tehty sushi

Taannoisesta Sushibar+Wine -vierailusta innostuneena ajattelin vihdoin testata sushin tekemistä myös kotona. Päätin tehdä pelkkiä nigireitä niiden helppouden takia ja siksi, ettei tarvitse ostaa erikseen merilevää kaappiin. Hain kaupasta siis tuoretta lohta, avokadoja, purjoa ja ruohosipulia. Puuroriisiä löytyi kaapista, samoin tonnikalaa, seesaminsiemeniä, majoneesia, wasabia ja soijaa. Tärkeää sushin valmistuksessa on todella tuore kala ja sushiriisin valmistustapa. En viitsinyt ostaa erikseen sushiriisiä, kun puuroriisi näytti olevan samanlaista tavaraa, tiedä sitten onko noissa jotain eroa. Ainakin riisi onnistui ensi yrittämällä tosi hyvin, vaikka jännitti hiukan sen tekeminen, kun sitä ei saanut missään nimessä hämmentää kesken kypsentämisen. Minun ruoanlaittotapani kun kuuluu tökkiä ruokaa koko ajan sen valmistuessa, niin tämä aiheutti hiukan haastetta. Riisin tekeminen onnistui kuitenkin yllättävän helposti, vaikka hiukan aikaa vaatikin. 



Oma suosikkini lounassushissa on tuo tsuna nigiri eli tonnikalatahnanigiri. Mietin, saisinko vastaavan onnistumaan itse – aika lähelle päästiin tuolla majoneesin ja purjoviipaleiden yhdistelmällä. Shake nigireistä eli lohinigireistä tein montaa eri variaatiota: pelkkiä lohinigireitä seesaminsiemenillä ja ilman, lohi-avokadonigireitä ja grillattuja lohinigireitä majoneesilla ja ruohosipulilla. Kaikki olivat herkullisia ja voit toki tehdä vain yhtä versiota näistä mikäli haluat. Tuo grillattu lohinigiri tuli mukaan siksi, koska grillatut nigirit olivat Sushibar+Winessä niin hyviä ja koska kaasupoltin on oleillut turhan paljon kaapissa käyttämättömänä – joka päivä kun ei voi syödä crème brûléeta. 

Hankalin vaihe tässä sushien tekemisessä oli lohen viipalointi, kun en millään saanut niistä sellaisia nättejä ohuita viipaleita. Kai harjoitus tekee tässäkin asiassa mestarin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla sushin tekemistä kotona – parhaiten tämä onnistuu, kun ottaa viikonloppuna hiukan aikaa ja pari kaveria mukaan pyörittelemään nigireitä. Aika ihanaa ajanvietettä ystävien kanssa viinilasillisen äärellä! 


Itse tehty sushi

4 dl puuroriisiä
4,5 dl vettä
7 rkl riisietikkaa
1/2 rkl suolaa
4 rkl sokeria

200 g tuoretta lohta
1 kypsä avokado
majoneesia
ruohosipulia
seesaminsiemeniä

1 prk tonnikalaa
majoneesia
suolaa ja pippuria
pala purjoa

wasabia
soijaa 

Valmista ensin sushiriisi. Huuhtele riisiä kylmällä vedellä, kunnes vesi on kirkasta. Laita sitten riisi kattilaan ja kylmä vesi perään. Anna riisin seistä kylmässä vedessä noin 15 minuuttia. Laita sitten kattilaan kansi päälle ja kuumenna se täydellä teholla. Kun riisi alkaa kiehua, pienennä lämpöä ja anna riisin kiehua vielä hiljalleen 10 minuuttia. Katkaise sitten lämpö ja anna riisin hautua vielä toiset 10 minuuttia. Älä avaa kantta missään välissä äläkä sekoita riisiä. 
Riisin kiehuessa voit valmistaa etikkaliemen riisin maustamiseen sekoittamalla riisietikkaan sokeri ja suola. Viipaloi lohi ohuiksi siivuiksi, paloittele avokado, hienonna ruohosipuli ja viipaloi purjo ohuiksi puolirenkaiksi. Sekoita tonnikalan joukkoon majoneesi (laita sen verran majoneesia, että seos on lusikoitavaa, mutta ei liian löysää) ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Laita seos jääkaappiin odottelemaan. 

Siirrä riisi sitten isoon kulhoon. Kaada etikkaliemi riisin päälle ja sekoita sitä samalla leikkaavin liikkein. Jäähdytä riisi nopeasti huoneenlämpöiseksi esimerkiksi viuhkan avulla. 

Ota sitten pieni määrä riisiä kosteisiin käsiin ja pyörittele siitä pieni soikio. Asettele soikiot lautaselle. Asettele soikioiden päälle lohta ja tonnikalatahnaa. Laita osan lohinigireistä päälle avokadoa tai seesaminsiemeniä. Viimeistele tonnikalatahnaiset nigirit purjorenkailla. Halutessasi voit grillata lohinigirien pintaa hiukan vaikkapa kaasupolttimella. Viimeistele grillatut lohinigirit nokareella majoneesia ja pienellä määrällä ruohosipulisilppua. 

Laita nigirit tarjolle wasabin ja soijakastikkeen kanssa. Tarjoa sushin kanssa vihreää teetä.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    13.1.2014 at 19:22

    Noita nättejä siivuja nyt kannata moittia.
    Olen tehnyt sushiriisistä loistotahmariisiä meidän yhteisen suosikin eli karamellikanan kanssa tarjottavaksi. Eli älä huoli, se ei jää kaappiin vanhenemaan.

  • Reply
    Sini
    14.1.2014 at 07:31

    Kuvasin tietysti vain kauneimmat 😉 okei, no ehkä sitä sushiriisiä kannattaa ensi kerralla sitten hankkia. Tai ehkä puuroriisistäkin saisi tahmariisiä tehtyä? En päässyt selvyyteen siitä, oliko sushiriisi oikeasti vain eri nimellä myytävää (kalliimpaa) puuroriisiä, vai oliko siinä oikeasti jotain eroakin…

  • Kommentoi