lisukkeet/ Yleinen

Paistetut purjot

Purjo on siitä harvinainen vieras keittiössäni, että sitä on nähty vain silloin tällöin sivuosassa joissain keitoissa. Haastoin itseni talven kausiruokaa käsittelevässä postauksessa tekemään jotain hiukan erilaista purjosta, joten tässä tulee!
Purjon maku on aika voimakas (vaikka siitä pidänkin), mutta kuten sipulikin, se pehmenee ja makeutuu kivasti kypsennettäessä. Varsinkin tuoreita, pieniä purjoja voi käyttää aika samaan tapaan parsan kanssa. Tällä kertaa tein niin, että halkaisin purjot ja paistoin ne pannulla voissa ruskeiksi, sitten lisäsin joukkoon vettä ja suolaa ja hauduttelin purjoja miedolla lämmöllä puolisen tuntia, jotta ne kypsyivät ihan pehmeiksi ja vesi haihtui. Sitten raastoin päälle reilusti parmesaania ja gratinoin vielä parmesaanin uunissa purjojen päälle. Mikäli aiot gratinoida paistoksen suoraan paistinpannussa, varmista, että se kestää uunissa! Purjopaistos maistui ihanalta lihapullien kaverina! 
Tähän voisi erinomaisesti lorauttaa veden sijaan valkoviiniä ja joukkoon sopisi erinomaisesti myös sitruunamehu tai ripaus valkosipulia. Variaatioita riittää ja niitä testataan varmasti myös meillä uudemman kerran. Ensi kerralla voisi testata purjoja hollandaise-kastikkeen kera parsan tapaan. Tämän kokeilun myötä purjo saa kyllä tulla useamminkin vierailulle keittiööni! Onko sinulla jotain ihania purjoreseptejä hihassasi vai oletko yhtä tottumaton purjoihin kuin minä? 
Paistetut purjot
3 kpl keskikokoisia purjoja
voita
vettä
suolaa
pala parmesaania
Poista purjoista lehdet ja kanta. Halkaise purjot kahtia ja pilko ne halutessasi hieman lyhyemmiksi pätkiksi (minä pilkoin, jotta sain ne mahtumaan pannulle siististi). Huuhtele halkaistut purjot. Kuumenna voi paistinpannulla ja paista purjoihin kaunis ruskea pinta. Lisää sitten pannulle hiukan vettä ja suolaa. Anna purjojen kypsyä näin ihan pehmeiksi, tässä menee noin puoli tuntia. Lisää tarvittaessa kypsymisen aikana pannulle vettä. 
Kun purjot ovat pehmeitä ja vesi haihtunut, raasta purjojen päälle reilu kerros parmesaania. Lykkää paistinpannu hetkeksi kuumaan uuniin ja gratinoi juusto kauniin ruskeaksi. Tarjoa purjot esimerkiksi lihapullien, kalan tai pihvin seurana.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi