ravintolat/ Yleinen

Ravintola Sinne Helsinki

Vihdoin pääsin käymään Helsinkiin rantautuneessa ravintola Sinnessä! Porvoon Sinnestä olen kirjoitellut jo aiemmin, ja pidin siitä kovasti, siksi Helsingin ravintolaakin on pitänyt mennä testaamaan. Olimme liikkeellä yhdeksän hengen seurueella, joten jouduimme valitsemaan yhtenäisen menun jo etukäteen – harmi sikäli, että olin haaveillut erityisesti Porvoossa niin hyväksi osoittautuneesta hampurilaisesta… Menu kuulosti kuitenkin myös herkulliselta, joten sillä mentiin. Ilmeisesti tuota hampurilaista tarjoillaankin vain siinä delin puolella, johon pääsee ilman pöytävarausta.

Ravintola sijaitsee Eerikinkatu 2:ssa, jossa on kai aika aktiivisesti vaihtuneet ravintolat viime vuosina. Toivottavasti tämä nyt pysyy vähän pidempään – ainakin siellä oli torstai-iltana aika paljon porukkaa. Sinne näyttää ulospäin paljon pienemmältä, sillä kadun puolella oleva deli on ainoa, joka ulospäin näkyy. Takapuolella aukeaa sitten isompi sali tai puutarha, kuten sitä ravintolassa kutsutaan. Sali on rakennettu sisäpihalle, joten sen ylös avoin keskiosa on huisin korkea. Kivan kotoisaksi tunnelma oli kuitenkin saatu.

Paikalle päästyämme tarjoilija esitteli menun (olimme valinneet menu Eerikin) ja suositteli siihen vielä viinit. Emme juoneet täyttä viinipakettia, mikä olikin ihan hyvä ratkaisu, sillä viinit pääruoalle ja jälkiruoalle maksoivat vain 16,50 €, kun suositusviinipaketti (3 viiniä) olisi maksanut 28 €. Alkuun pöytään kannettiin kauniit annokset hiillostettua jääkellarin lohta, muikunmätiä ja kukkakaalia. Lohi oli mainion makuista ja erityisesti tuo kukkakaalipyre oli uskomattoman hyvää. Muikunmätiä annoksessa oli vain nimeksi, joten mielestäni vähän turha esitellä sitä ehkä annoksen nimessä… Oikein onnistunut annos kuitenkin. 

Pääruokana söimme glaseerattua porsaanniskaa, selleripyreetä ja savuselleriä. Lisäksi lautaselta löytyi ruusukaalia, marinoituja punasipuleja ja punaviinikastike. Mehevää, ylikypsää lihaa oli lautasella isot palat. Lihan määrään nähden lisukkeita olisi voinut olla enemmänkin. Osalle seurueesta osui lihasta vähän rasvaisempia paloja, jotka eivät olleet ihan niin hyviä kuin muut, mutta kokonaisuutena ihan kelpo annos – tosin ylikypsällä porsaan niskalla nyt tuskin voi koskaan mennä pahasti pieleen? Pääruoan parina joimme tuhtia espanjalaista Bodegas Herederosin 1808 tempranilloa (en muista oliko kyseessä crianza vai reserva), jossa oli hiukan makea jälkimaku, joka toimi glaseeratun lihan kanssa erinomaisesti.


Jälkiruoka oli myös aika tuhti tapaus: suklaakakkua, pistaasipähkinää ja musteherukkasorbettia. Suklaakakku oli ihanan kostea ja mehevä sisältä. Mustaherukkasorbetti oli kyllä raikkaudellaan ihan tarpeellinen täyteläisen kakun rinnalla. Jälkiruoan parina joimme portviiniä, joka sopi juuri hyvin suklaan ja myös mustaherukkasorbetin seuraan – makea jälkiruokaviini ei ehkä olisi pärjännyt noin voimakkaille mauille. 
Menu ja viinit maksoivat yhteensä 64 €, mielestäni aika kohtuullinen summa tästä ruoasta. Kaikki oli hyvin valmistettua, joskin aika yllätyksetöntä. Tunnelma oli ravintolassa rento ja kolmisen tuntia hujahti siellä ohi aika nopeasti. Delipuolen hampurilainen pitää kyllä vielä käydä testaamassa! 

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Anonyymi
    1.3.2015 at 21:56

    Burgerin saa tilattua myös puutarhan puolella, ei siis vain delissä! 🙂

  • Reply
    Sini
    3.3.2015 at 07:16

    Kiitos selvennyksestä, kiva kuulla! 🙂

  • Kommentoi