Yleinen

Harissalla maustettu uunilohi ja porkkanat

En tiedä mikä tuossa harissassa oikein on, mutta voisin syödä sitä purkkikaupalla eikä innostus vain tunnu laantuvan. Sama juustokuminan kanssa – laitan sitä nyt joka ruokaan eikä siihenkään tunnu kyllästyvän sitten millään. Tällä kertaa tein simppeliä uunissa paahdettua lohta harissakuorrutuksella. Lisukkeeksi valikoitui lohen kanssa samalla vaivalla uunissa paahtuvat porkkanat, jotka saivat myös pintaansa oliiviöljyllä notkistettua harissaa ja lopuksi hiukan juustokuminaa ja suolaa. Harissa toimii hyvin sekä lohen että hiukan makeiden porkkanoiden parina. 
Pinnalle ripottelin vielä vähän minttua, joka antaa annokselle hienon lisämaun. Minttua saa muuten etnisistä kaupoista samaan hintaan kuin kaupasta – nippu on vain tosi iso ja maku paljon voimakkaampi kuin siinä, mitä ruokakaupoissa minttuna myydään. Tavallisesta ruokakaupasta ostan aina (tuplasti kalliimpaa) vahvaa minttua, koska se nyt vaan on sitä oikeaa minttua. Kannattaa siis piipahtaa yrttiostoksilla myös etnisissä kaupoissa! 
Annosta kosteuttamaan pyöräytin kasaan nopean hummuksen ja sitruunalla sekä mintulla maustettua jogurttia. Hummuksen loput voi säilöä jääkaappiin ja syödä esimerkiksi leivän päällä – ihanaa ja täyttävää juuri silloin, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Hummuksen ohjeen löydät täältä. Vaikka annoksessa näyttää olevan vaikka mitä komponentteja, kaikki niistä valmistuvat käytännössä ilman mitään vaivaa, joten tämä on mainio arkiruoka, jossa on kuitenkin hiukan erilaiset maut.

Harissalla maustettu uunilohi ja porkkanat
500 g porkkanoita
400 g lohta
harissatahnaa
oliiviöljyä
suolaa
juustokuminaa
tuoretta minttua
turkkilaista jogurttia
puolikas sitruuna
 hummusta

Kuori porkkanat ja halkase ne kahtia. Notkista pari teelusikallista harissatahnaa oliiviöljyllä ja sekoita seos tasaisesti porkkanoiden joukkoon. Laita porkkanat uuniin paahtumaan 225 asteeseen. 

Levitä harissatahnaa myös lohifileen päälle. Laita lohi porkkanoiden seuraksi uuniin ja paahda, kunnes harissa on kuivunut lohen pintaan ja se on melkein kypsää (älä paista kuitenkaan lohta kuivaksi). Mausta lohi ja porkkanat suolalla ja ripauta porkkanoiden päälle vielä vähän juustokuminaa. 

Sekoita jogurtin joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja vähän tuoretta minttua. Tarjoa porkkanat ja lohi hummuksen ja jogurtin kera, koristele annos vielä tuoreella mintulla.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna / suolaajahunajaa
    12.3.2015 at 18:46

    Harissaporkkanat ovat ihan parhaita. Sekoitan niitä usein bulgursalaatin joukkoon. Porkkanoiden makeus toimii hyvin yhteen harissan tulisuuden kanssa. Huomenna ajattelin testata harissaa kalakeitossa.

  • Reply
    Sini
    16.3.2015 at 07:16

    Tuntuu, että tuo harissa sopii vaikka mihin! Kalakeittoon en kuitenkaan olisi keksinyt sitä laittaa, olisi kiva kuulla miten toimi siinä!

  • Kommentoi