Yleinen

Karitsan viulu yrttitahnalla

Kaivoimme tovi sitten pakkasesta viimeisen palan taannoisesta puolikkaasta karitsasta. Syömättä oli jäänyt vain viulu, joka odotteli useampaa kuin kahta syöjää kerralla pöytään. Syksyiselle mökkireissulle napattiin sitten viulu mukaan ja annettiin sulaa automatkalla. Karitsan pintaan hierottiin tahna, joka koostui valkosipulista, oliiviöljystä, sitruunankuoresta ja rosmariinista. Paistoin viulun ylikypsäksi, vaikka sen voisi jättää kyllä myös roseeksi – päätin kuitenkin pelata tällä kertaa varman päälle. Viulun voisi kypsentää myös grillissä, mutta uuni oli niin paljon helpompi vaihtoehto, että valitsin tällä kertaa sen – jäipähän aikaa oleskella vieraiden kanssa. Karitsan seuraksi pyöräytin mintusta ja jogurtista kevyen kastikkeen ja lisäksi paahdoimme uunissa rosmariinilla maustettuja lohkoperunoita.
Koko seurue, mukaan lukien kaksi pientä lasta, söivät kaiken viimeiseen muruseen. Tämä viulu oli kyllä yksi parhaista puolikkaan karitsamme osista! Karitsan seuraksi kaadettiin lasiin vanhaa suosikkia Caliterra Tributo Single Vineyard Syrahia. Täyteläinen, karpaloinen viini sopi yrttisen karitsan seuraan kuin nappi silmään.
Mutta eivät lammasreseptit tähän loppuneet, sillä laitoimme uuden puolikkaan karitsan tilaukseen ja sen teurastusajan pitäisi koittaa ihan lähiaikoina. Tykästyimme karitsan laatuun ja monipuolisiin paloihin niin kovasti, että päätimme ostaa uuden puolikkaan – yksikään pala ei ollut huono, vaan liha maistui hyvältä ja tuoreelta. Onhan se aikamoista luksusta napata vain pakkasesta kunnollista, eettisesti mökkinaapurissa kasvanutta karitsaa sulamaan silloin tällöin! 
Karitsan viulu yrttitahnalla 

1 karitsan viulu
1 dl oliiviöljyä
2 dl rosmariinia
puolikas valkosipuli
1 sitruuna
 suolaa
pippuria

Jos käytät pakastettua viulua, ota se sulamaan vuorokautta ennen paistamista. 

Sekoita yrttitahnan ainekset kulhossa ja hurauta tehosekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa öljyä, jotta saat tahnasta sopivan juoksevaa. Viillä sitten karitsan päälle veitsellä viiltoja ja lusikoi tahnaa viiltoihin. Levitä loput öljystä viulun pintaan. Anna maustua vähintään pari tuntia huoneenlämmössä. 

Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita viulu uuniin. Laske lämpötila 150 asteeseen, kun viulu on saanut hiukan väriä pintaansa. Paista vähintään 3 tuntia. Tarjoa viulu minttu-jogurttikastikkeen ja rosmariinilohkoperunoiden kanssa.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi