lisukkeet/ uuniruoat

Haudutettua porsaan niskaa ja kaalipekonihöystöä

En ole aiemmin ollut juurikaan kaalin ystävä, mutta jostain syystä sitä on alkanut tehdä nyt mieli. Jääkaappiin unohtunut puolikas kaali pääsi hyötykäyttöön, kun tein siitä höystöä. Mikään ruoka ei voi mennä pieleen, jos siihen lisää pekonia – tähän höystöön se sopi erityisen hyvin! Tutustumisretkeni eri ruhonosiin jatkuu – pysyttelen edelleen porsaan niskassa eli kasslerissa, mutta tällä kertaa valmistin sen hyvin simppeliin tyyliin. Maustoin niskan suolalla ja paistoin lihaklöntin pinnat kiinni…

Jatka lukemista...

keitot/ Yleinen

Tomaattikeitto ja valkosipulileipä

En ole aiemmin ollut mikään suuri sosekeittojen ystävä (jotenkin ne ovat aiemmin olleet mielestäni tylsiä ja tasapaksuja), mutta yhtäkkiä on yhä useammin alkanut tehdä mieli sellaista. Niinpä en voinut vastustaa kiusausta, kun Kauhaa ja rakkautta -blogissa oli tomaattikeiton resepti. Kun sosekeitossa on joku juju, se toimii paremmin kuin hyvin! Keitosta tuli aika maukasta, kun sen teki tuoreista kotimaisista tomaateista, jotka ovat nyt parhaimmillaan (ja myös halvimmillaan!). En tietenkään onnistunut tekemään…

Jatka lukemista...

syksy/ Yleinen

Kantarellipyttipannu

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni sienistä pyttipannua – yhtenä iltana sitten mietin, mihin käyttäisin jääkaapissa majailevat kantarellit ja päätin toteuttaa suunnitelman pyttipannusta. Tulipa muuten hyvä ja mukavan erilainen annos! Pyttipannu on jotenkin kotoisaa ruokaa ja sopiikin alkusyksyn viileneviin päiviin mainiosti. Koska en juurikaan syö makkaraa, sienet korvaavat sen hienosti tässä pyttipannussa. Käytin annokseen perinteisiä pyttipannuaineksia eli perunaa ja kananmunia, ja lisäksi raikastin annosta lisäämällä perunoiden seuraksi porkkanaa ja tavallisen sipulin…

Jatka lukemista...

suolaiset leivonnaiset/ Yleinen

Pitaleivät jauhelihapihvillä ja minttu-fetapestolla

Tänä kesänä minttu on ollut yksi eniten käyttämistäni yrteistä (luonnollisesti on tullut tämän seurauksena juotua aika monta mojitoa!), joten en voinut vastustaa Sweet Paulista löytämääni minttu-fetapestoa (Sweet Paul Magazine on muuten tutustumisen arvoinen, ilmainen nettilehti, josta löytyy aina upeita (ruoka)kuvia!). Alkuperäisessä reseptissä pihveihin on käytetty lampaan jauhelihaa, mutta sitä ei löytynyt lähimmästä marketista etsinnöistä huolimatta, joten tein pihvit naudan jauhelihasta. Toimi hyvin näinkin, mutta lampaan jauhelihaa olisi kyllä ehdottomasti päästävä…

Jatka lukemista...

pasta/ Yleinen

Itse tehty tuorepasta ja ricotta-sitruunapasta

Pastan tekeminen itse on melkoisen palkitsevaa puuhaa. Jotenkin se “Voiko pastaa tehdä itse!?” kuulostaa aina yhtä hauskalta ja on sitä itsekin aina yhtä yllättynyt siitä, miten jauhoista ja kananmunista saakin aikaan sellaista herkkua. Muutaman ensimmäisen kokeilukerran jälkeen homma muuttuu rutiiniksi ja pastan tekeminen helpottuu, mutta oman aikansa pastan tekeminen toki silloinkin vaatii. Minulla on pastakone, kuten kuvista näkyy, mutta pastan tekeminen onnistuu kyllä ilman sitäkin kaulimella. Lisäksi taikinan leikkaaminen pitää…

Jatka lukemista...