Yleinen

Lammascurry

Viileämpinä kesäpäivinä on tehnyt mieli syödä kevyemmin, mutta kuitenkin jotain lämmintä. Siksi kokkasinkin tätä mainiota lammascurrya. Haaveilin currysta, jossa lampaan lihaa olisi haudutettu pitkään, joten kun bongasin tämän curryreseptin mainiosta Gourmet Travellerista, nappasin sen heti talteen. Pitkään hautunut lampaan lapa toimii pehmeiden mausteiden kanssa kuin häkä. Lampaasta tulee niin mureaa ja pehmeää, että tätä voi syödä lusikalla. Ohjeessa lammas on kypsennetty kastikkeessa, mutta halutessasi voit kypsentää lampaan myös uunissa erikseen ja vain lopuksi keittää sitä hetken kastikkeen joukossa. 

Teen aika usein thaityylisiä curryja, mutta tässä makumaailma on selkästi enemmän kallellaan intialaiseen suuntaan. Mausteyhdistelmä on enemmänkin pehmeä kuin kirpeä ja tulinen kuten thairuoissa yleensä. Kivaa vaihtelua siis! Ohjeen mukaan tähän olisi pitänyt laittaa tuoretta kookosta, mutta en jaksanut alkaa kikkailemaan sellaisen kanssa, joten korvasin sen kookostiivisteellä. En ole aiemmin tuollaista käyttänyt, mutta siitä tuli vähän erilainen, ruokaisampi koostumus kasvisliemeen sekoitettuna kuin mitä pelkkä kookosmaito olisi ollut. Luulen kyllä, että ohjeessa haettiin enemmänkin sellaista kookospalojen tuntua, joten kookoslastut voisivat toimia aika hyvin, jos et löydä tuoretta kookosta. Annoksen pinnalle reilusti tuoretta minttua, loraus kookoskermaa ja kylkeen pari palaa naanleipää. Nam! 

Tämä on muuten Nautiskellen-blogin 400. postaus! Aikamoinen määrä! 

Lammascurry
1,5 kg karitsan lapaa
14 valkosipulin kynttä
pala tuoretta inkivääriä
2 rkl maustamatonta jogurttia
öljyä paistamiseen
2 sipulia
2 rkl seesaminsiemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterinsiemeniä
4 neilikkaa
1 tl kardemummaa
6 tähtianista
5 laakerinlehteä
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
100 g kookostiivistettä tai 1 tlk kookosmaitoa
1 l kasvislientä

kookoskermaa
tuoretta minttua
keitettyä riisiä
naanleipää

Hienonna 4 valkosipulin kynttä ja raasta inkivääri. Jauha morttelissa tasaiseksi tahnaksi. Sekoita tahna sitten jogurttiin ja hiero se lihan pintaan. Anna maustua yön yli jääkaapissa.

Paahda mausteita kuivalla pannulla hetki niin, että ne alkavat tuoksua. Kippaa mausteet kulhoon. Viipaloi sipuli, kuumenna öljy paistinpannussa ja karamellisoi sipuli miedolla lämmöllä – älä anna sipulin ruskistua. Lisää mausteiden sekaan kulhoon karamellisoitu sipuli, kookos ja loput valkosipulit. Sekoita tehosekoittimella tasaiseksi tahnaksi. 

Kuumenna öljy paistinpannulla ja ruskista lammaspalat siinä. Nosta lammaspalat syrjään ja paista tekemääsi maustetahnaa hetki, kunnes öljy erottuu tahnasta. Lisää sitten joukkoon lammaspalat ja kasvisliemi. Kuumenna ja anna porista miedolla lämmöllä, kunnes lammas on todella pehmeää ja kastike keittynyt kasaan (2-2,5 tuntia). Tarkista maku ja mausta suolalla. Tarjoile kookoskerman, tuoreen mintun, keitetyn riisin ja naanleivän kera.

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Riitta
    26.6.2015 at 08:36

    Wow, ihanan kuuloinen curry, pitkään haudutetut padat ovat suosikkejani. 🙂

  • Reply
    Sini
    30.6.2015 at 12:05

    Tämä olikin ihanaa! Kukapa ei pitäisi pitkään haudutetuista padoista? 🙂

  • Kommentoi