sesonkiruoat/ syksy

Tofukulho

Viides perusmaku umami, siinäpä vaikea maku kuvailla tai selittää. Yritin selvittää asian itselleni ja koota mahdollisimman umamisen kulhoruoan tofusta. Osallistun tällä reseptillä Jalotofun kilpailuun, jossa haastettiin kokkamaan mahdollisimman umaminen kulhoruoka, pääraaka-aineenaan Jalotofu. Viime syksynä Jalotofu haastoi kokkaamaan tofusta ja iduista. Tällä kertaa resepti piti tehdä kulhoon. Tai bowlista puhuivat, mutta minä tykkään enemmän käyttää kotoisampaa kulho-sanaa. Kulhoruoka on ollut jo tovin iso hitti, vaikkakaan en ihan ole päässyt siihen sisään. Kyllähän ruoan tarjoaminen kulhosta on välillä kivaa, mutta ei se keskinkertaisesta ruoasta hyvää tee. Tässä olikin siis haastetta myös itselleni tehdä kulhoruoasta erityisen maukasta. Usein kulhoihin lisätään myös couscousia, nuudelia tai muuta vastaavaa, mutta minä päätin jättää ne omasta kulhostani pois, sillä halusin siihen vain sellaisia raaka-aineita, joissa olisi reilun umaminen maku!

 

Ensimmäisenä tietysti tofu. Tärkeintä tofuruokien valmistamisessa on mielestäni tofun maustaminen – ilman reilua maustamista se jää helposti mauttomaksi. Tofua valmistettaessa kannattaa ensin kuivata se talouspaperilla, pilkkoa sopivankokoisiksi paloiksi ja paahtaa sitä sitten hetki kuumalla pannulla ilman öljyä tai marinadia. Kun tofun joukkoon lisää öljyn tai marinadin vasta hetken paahtamisen jälkeen, pinnasta tulee ihanan rapsakka. Usein tofuruoissa korostuu liikaa tofun pehmeä rakenne, mikä ainakaan omasta mielestäni ei ole useinkaan se miellyttävin. Pinnalta hiukan rapea ja sisältä pehmeä tofu on paljon kiinnostavampi! Tein tofun marinadiksi tällä kertaa voimakkaan tulisen ja hiukan makean kastikkeen, johon hain umamista makua soijalla ja harissalla. Marinadin aineksina käytin soijaa (sellaista tummaa, sieniäkin sisältävää soijaa), riisiviinietikkaa, harissaa, valkosipulia ja sokeria. Marinadi kannattaa tehdä voimakkaamman makuiseksi, kuin mitä sellaisenaan söisi, sillä tofu imee sen maun itseensä ja sen maku laimenee näin hiukan. Kun lisäät marinadin pannulle tofun seuraan, laske lämpötilaa hieman, ettei marinadin sokeri pääse palamaan.

Kulhon muut ainekset valikoituivat sesongin mukaisista, voimakkaasti umamisista raaka-aineista. Ensimmäisenä paahdetut kasvikset – tällä hetkellä parhaimmillaan olevat myskikurpitsat, porkkanat ja kukkakaali. Kaikista näistä taioin ekstramakua ja lisää umamisuutta esiin paahtamalla ne. Paahtaminen sopii erityisen hyvin mielestäni juuri näille kasviksille ja pieni tummuus antaa kasvisten pintaan tosi herkullisen maun. Joka kerta kasvisten paahtaminen vähän yllättää sillä ihanalla, pehmeän paahteisella maulla. Paahtaessa lisäsin kasviksiin vain vähän öljyä ja suolaa. Paahdettujen kasvisten lisäksi pannulla nopeasti paistetut herkkutatit korostivat muiden annosten metsäistä makua. Tuore korianteri ja lehtikaali toivat vähän raikkautta ja pekaanipähkinät sekä pähkinäistä makua että rapsakkuutta. 

 

Ettei annoksesta tulisi kuiva, tein viimeistelyksi vielä tahinikastikkeen. Ensin ajattelin hummusta, mutta se olisi ollut liian tahnamaista ja kaipasin kastikkeelle juoksevampaa koostumusta. Tahini on myös aika umamisen makuista, koostuuhan se pääosin seesaminsiemenistä. Tahinikastike koostui tahinista (valitse hyvä, pehmeän pähkinäisen makuinen tahini!), sitruunamehusta, vedestä, savupaprikasta ja valkosipulista. Tahini notkistetaan sitruunamehulla ja vedellä sopivan löysäksi ja maustetaan lopuksi.

 

Kulho pääsi vähän yllättämään ollen kokonaisuutena vielä herkullisempi kuin arvasin, harvinaisen lämpimän makuinen ja varsinainen umamipommi. Tofun ja kasvisten tarjoaminen lämpimänä oli hyvä idea, se mielestäni vielä korosti kulhon umamisuutta. Voimakkaasti maustettu tofu, paahteiset kasvikset, paistetut herkkutatit ja pähkinät toivat yhdessä vielä enemmän umamista makua kuin eri osat yksinään ja tahinikastike vielä sitoi annoksen hienosti yhteen.

 

Tofukulho

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 1 pieni myskikurpitsa
  • 3 porkkanaa
  • 1 pieni kukkakaali
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • 1 pkt maustamatonta Jalotofua
  • 0,5 dl soijaa
  • 2 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl harissaa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 rkl sokeria
  • oliiviöljyä
  • 0,5 dl tahinia
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 dl vettä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • suolaa
  • savupaprikaa
  • tuoretta korianteria
  • lehtikaalia
  • pekaanipähkinöitä

Valmistaminen

1

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuori ja pilko kasvikset suunnilleen saman kokoisiksi lohkoiksi. Sekoita kasvislohkot kulhossa oliiviöljyn ja suolan kera. Paahda kasviksia noin 20 minuuttia, tai kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet kauniin paahteisen pinnan.

2

Kuivaa tofu talouspaperilla ja pilko reilun kokoisiksi paloiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Paahda tofupaloja kuumalla kuivalla pannulla hetki. Laske lämpötilaa hiukan, lisää hiukan oliiviöljyä ja sitten marinadi tofun joukkoon. Paista tofupaloja marinadin kera, kunnes marinadi hiukan keittyy kasaan.

3

Notkista tahini sitruunamehulla ja vedellä melko löysäksi kastikkeeksi. Lisää hienonnettu valkosipulin kynsi ja mausta suolalla ja savupaprikalla.

4

Kokoa kulhot: laita kulhoon paahdettuja kasviksia, paistettua marinoitua tofua, korianteria, lehtikaalia ja pekaanipähkinöitä. Kaada kulhojen päälle pöydässä kastike ja herkuttele heti!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Maikki
    22.10.2016 at 10:01

    Herkullisen näköinen kulhollinen 🙂 Harissa sopii tosi ihanasti paahdettujen kasvisten kanssa 🙂

  • Reply
    Sini
    28.10.2016 at 10:21

    Kiva kuulla 🙂 Harissa tuntuu sopivan ihan minkä vain seuraan! Mutta paahdetut kasvikset se erityisesti virkistää!

  • Kommentoi