Pidän erittäin paljon erilaisista crostiniresepteistä, mutta niistä tuntuu usein tulevan aika samanlaisia keskenään. Tällä kertaa vuorossa on hiukan erilainen, uskomattoman makuinen yhdistelmä. Olen maistanut tällaisia crostineja ensimmäisen kerran jossain…
Kahvilla ja pähkinöillä maustettu suklaakakku ja kinkkuvoileipäkakku
Meillä juhlittiin syntymäpäiviä ja päätin pitkästä aikaa leipoa! Tein suolaiseksi tarjottavaksi kinkkuvoileipäkakkua ja makeaksi kahvilla ja pähkinöillä maustettua suklaakakkua. Tottakai halusin tehdä pyöreitä vuosia täyttävälle paremmalle puoliskolleni juhlia varten…
Punajuuri-vuohenjuustopiiras
Punajuuria toivotaan kotona ruokalistalle tasaisin väliajoin, mutta olen ollut aika huono keksimään niistä varsinaisia ruokalajeja, vaikka niitä silloin tällöin lisukkeena syömmekin – jotenkin niistä tuntuu olevan vaikea keksiä uusia…
Nyt kun kurpitsakausi on parhaimmillaan, heitän kehiin myös vinkin kurpitsansiementen hyödyntämiseen! Noita siemeniä ei kannata missään nimessä viskata roskiin, vaan kannattaa kaapia ne talteen. Siemenet kannattaa kaapia kurpitsasta lusikalla…
Tämä syksy tuntuu vilisevän silmissä niin nopeasti, ettei ehdi oikein tajutakaan. Olen tehnyt tätä simppeliä tomaatti-vuohenjuustopiirasta jo muutaman kerran tänä syksynä, mutta kuviin asti se ei ole ehtinyt, kun…