keitot

Ramenkeitto ylikypsästä porsaankyljestä

Olin jo pitkään suunnitellut ramenkeiton tekemistä ennen kuin vihdoin sain sen aikaan. Helsingissä on useita ramen-keittoa tarjoavia ravintoloita, mutta yhteenkään niistä en ole vielä itse päätynyt, vaikka ne kiinnostavatkin. Keiton lämmittävä, hiukan tulinen liemi kuitenkin alkoi houkuttaa näissä kalsoissa tammikuun keleissä.

Tein keiton edelliseltä päivältä yli jääneestä ylikypsästä porsaan kyljestä. Kun kerran kokkaan jotain ylikypsää lihaa, teen sitä aina reilun setin, jotta samalla vaivalla voin käyttää sitä monessa ruoassa. Suosittelen tekemään aina näin! Edellisenä päivänä karamellisoitu porsaan kylki päätyi patongin väliin pikkelöidyn porkkanan ja kurkun, majoneesin ja korianterin sekä mintun kera. Aika mahtavaa sekin! Loput heitin keiton sekaan. Ramenkeitossa voi porsaan sijaan käyttää tofua tai kanaakin, mutta porsaasta liemi saa kyllä oman täyteläisen makuvivahteensa.

Ramenkeitolle on tyypillistä maukas liemi, nuudelit ja pinnalle lisätty kananmuna. Omassa versiossani tein liemen epätyypillisesti korealaisesta gochujang-chilitahnasta ja siitä tulikin ihan uskomattoman hyvää! Perinteisesti tuo gochujang ei kyllä ramen-keittoon kuulu, mutta mielestäni ramen on muutenkin nykyään sellainen aika monesta aasialaisesta keittiöstä vivahteita saava ruoka, joten otin vähän omia vapauksia. Gochujangin, soijan ja riisiviinietikan yhdistelmästä tuli yllättävän hieno liemi, joka onkin keiton tärkein osuus. Panosta siis liemeen! Keitto saa ruokaisuutta nuudeleista, lihasta, sienistä ja kananmunasta. Myös kasvisversiosta saa ihan huiman hyvän keiton, kunhan keskittyy liemeen ja lisää päälle reilusti tuoreita kasviksia. Keiton kruunaavat päälle lisätty tuore korianteri ja kevätsipuli. Tulisuutta saa säädettyä srirachalla. Alla olevasta annoksesta riittää noin neljälle syöjälle. Keitto kuuluu ryystää kulhosta liemineen päivineen, joten varaa syöjille lautasliinoja! 

Ramenkeitto ylikypsästä porsaan kyljestä

Tulosta resepti

Raaka-aineet

  • 400 g porsaan kylkeä tai muuta pitkään haudutettua lihaa
  • 3 rkl gochujang-tahnaa
  • 1,5 dl soijakastiketta
  • 0,5 dl riisiviinietikkaa
  • 0,5 l lihalientä
  • 1 pkt lasinuudeleita
  • 1 rs siitakesieniä
  • 4 kananmunaa
  • kourallinen korianteria
  • kourallinen kevätsipulia
  • 1 chili
  • (srirachaa)

Valmistaminen

1

Tee ensin liemi sekoittamalla kattilassa gochujang-tahna, soijakastike, riisiviinietikka ja lihaliemi. Kuumenna liemi ja anna sen hautua puolisen tuntia. Tarkista liemen maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

2

Keitä liemen hautuessa kananmunat, jätä ne kuitenkin hiukan pehmeiksi. Lisää liemen joukkoon liha, nuudelit ja sienet. Kuumenna keittoa pari minuuttia, kunnes nuudelit ovat kypsiä. Viimeistele keittoannokset korianterilla, kevätsipulilla ja chiliviipaleilla. Tulisuutta voi säätää srirachalla.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Kommentoi