Yleinen/ yleistä

Vuosi 2013 Nautiskellen-blogissa

Näin vuoden alussa on kiva muistella, mitä kaikkea on tullut viime vuoden aikana blogissa kokkailtua. Tässä siis kooste vuodesta 2013 Nautiskellen-blogissa!
Tammikuussa kevennettiin ja syötiin viikuna-mozzarellasalaattia ilmakuivatun kinkun kera. Testiin pääsi joululahjaksi saamani tohotin ja tein ihania crème brûlèita. Mieleen jäi myös maa-artisokkamuhennos, joka oli huikean hyvää pehmeällä maullaan.

Helmikuussa kokkailtiin poronlihapullia mustatorvisienikastikkeessa ja jatkettiin salaattilinjalla suosikikseni nousseen avokado-porkkanasalaatin kanssa. 


Maaliskuussa innostuttiin aasialaisesta ruoasta ja tehtiin sekä vietnamilaisia rullia, bánh mi -leipiä että thaimaalaisittain maustettua uunilohta. Maaliskuussa myös leivottiin tavallista enemmän – tehtiin baby shower -leivonnaisia, minipavlovia ja sitruunaista juustokakkua. On pakko mainita myös nuo jumalaiset karitsaburgerit!

Huhtikuussa intoiltiin kevään tulosta, tehtiin simaa ja kokattiin pääsiäiseksi lammasta. Valo alkoi kuvissakin selkeästi lisääntyä.

Toukokuussa tein jumalaista raparperichutneyta, esittelin parvekepuutarhaani ja intoilin tietysti parsakaudesta parsa-gryèrepiirakan sekä parsarisoton voimin.

Kesäkuussa osallistuin Happy Joe -reseptikilpailuun, nautin uusista perunoista ja söin kaikkea ihanan kesäistä, kuten panzanellaa ja vuohenjuustobruchettoja

Heinäkuussa lomailin ja keräsin lakkoja, kalastin, grillasin ja tein kaikkia ihania kesäjuttuja, kävin syömässä ihanassa ravintola Pastiksessa ja kokkailin keväisen Turkin matkan muistoksi huikean hyvää baklavaa

Elokuussa kertoilin Happy Joe -reseptikilpailusta voittamastani huikeasta ja inspiroivasta illallisesta, kävin Turussa ja tein itse ensimmäistä kertaa makkaraa

Syyskuussa kävin Porvoossa ja ihanassa Bistro Sinnessä, söin tietysti sieniä ja tein pitkästä aikaa kesäkeittoa.

Lokakuussa alkoi olla syksyisempää ja blogissakin alkoi näkyä syksyisempiä ruokia: tein huippuhyvää ruusukaalicarbonaraa, ihanaa kaalilaatikkoa ja tutustuin kurpitsaan kurpitsakeiton ja -salaatin avulla. Syksy olikin tosi inspiroivaa aikaa ruoan suhteen! 

Marraskuussa pohdiskelin syksyn kausiruokia, tutustuin nauriksiin ja kokkailin ihanan lämmittävää papu-chorizokeittoa

Joulukuu hujahti ohi nopeasti, mutta ehdin sentään pohtia joulun tarjoiluja ja tehdä uuden tyylisiä joulutorttuja tuoreista luumuista

Vuosi 2013 oli blogin ja ruoanlaiton kannalta erittäin antoisa – toivotaan, että vuosi 2014 jatkaa samalla linjalla!

You Might Also Like

2 Kommentit

  • Reply
    Jonna
    2.1.2014 at 19:39

    Hieno katsaus palautti mieleen pari juttua, jotka on pitänyt tehdä täältä. Ja on meillä pari yhteistä suosikkiakin. Jamien porkkana-avokadosalaatti on aivan mielettömän hyvää.

    Hyvää ruokavuotta 2014!

  • Reply
    Sini
    5.1.2014 at 08:21

    Oli kiva itsekin vähän muistella, mitä kaikkea on tullut tehtyä. En vieläkään oikein ymmärrä, miten tuo porkkana-avokadosalaatti onkin niin hyvää, pitää tehdä sitä taas uudestaan lähiaikoina.

    Hyvää ruokavuotta myös sinulle uuteen keittiöön! 🙂

  • Kommentoi